Viihde

HS: Temptation Islandin raju iltanuotio sai Sami Kurosen kyseenalaistamaan koko ohjelman – "kuinka pitkälle oikein voidaan mennä"

Sami Kuronen näkee läheltä Temptation Islandin pariskuntien vaihtelevat tunteet. Itse hän pysyy kilpailijoista erillään.

Toni Tervo

Temptation Island Suomi -sarjan juontaja Sami Kuronen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa ohjelman kuuluisista iltanuotioista ja millaisia tunteita ne miehessä itsessään aiheuttavat.

Kurosen mukaan nuotiolla on vuosien varrella nähty todella rajuja tunnepurkauksia ja ensimmäisen kauden aikana häntä arvellutti koko formaatti.

Mies kertoo, että hänen oli jopa vaikea saada unta.

– Aloin miettiä, onko tämä oikein ja kuinka pitkälle voidaan mennä ja mitä tehdä televisioviihteen nimissä, juontaja toteaa HS:lle.

Kurosen mukaan hän pyrkii olemaan nuotiolla oikeudenmukainen eikä lyömään jo valmiiksi rikki ollutta ihmistä. Samalla hän kuitenkin painottaa, että jokainen pariskunta tietää mihin tulee ja hänen on pystyttävä kysymään kysymykset, joihin katsojat haluavat vastauksia.

– Jos katsoja kokee, että olen kausi kaudelta tylympi ja tiukempi, näkisin sen enemmän niin, että tapahtumat ovat muuttuneet kausi kaudelta paljon rankemmiksi ja värikkäämmiksi, hän pohtii lehdelle.

Kuronen kertoo sarjan vaikuttaneen myös omaan ajatukseen parisuhteesta.

– On se kieltämättä pistänyt miettimään, voiko kehenkään luottaa ihan sataprosenttisesti. Kun on nähnyt, miten nopeasti ihmiset antautuvat viettelykselle ja lähtevät sekoilemaan kameroiden läsnä ollessa, mitä se on sitten tosielämässä, jossa niitä kameroita ei ole, hän kertoo HS:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nyt se selvisi: tällaiset ihmiset katsovat Temptation Islandia Suomessa – yllättikö tulos?27.3.2019 04.15
IL: Temptation Island -Janne teki Tia-puolisolleen karun tempun kolme päivää kotiin palaamisen jälkeen – "Olihan se ihan järkyttävää"23.3.2019 04.00
"Apua, paljasta pintaa ihan liikaa" – Sinkku-Janina, 21, järkyttyi nähtyään ensivilauksen reissustaan Temptation Islandilla27.2.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat