Viihde

Nainen vietti intiimin illan työkaverinsa kanssa – oppi pian miksi miehen iskeminen työpaikalta ei välttämättä ole paras idea

Arkisto

Romanttisten suhteiden ja työpaikan sekoitus on asia, jota kannattaa miettiä tarkkaan.

Tämän sai aikoinaan kokea elämässään naisille suunnatun lifestyle-verkkosivu Popsugarin kirjoittaja Melissa Willets. Hänen romanssiksi muuttunut työsuhteensa koki karun lopun.

– Uusi todella kuuma mies aloitti työt toimistossamme ja tiesin heti haluavani deittailla häntä. Yritin takoa itselleni, että se on huono idea, mutta se ei auttanut. Hän oli niin paljon minun tyyppiäni, että se sattui, hän kirjoittaa.

Kaksikko päätyi piakkoin kahdestaan drinkeille ja Willets huomasi flirttailevansa miehelle estottomasti. He tutustuivat toisiinsa koko illan ja päätyivät jopa suutelemaan. Kaikki näytti hyvältä.

Pian kuitenkin ensimmäinen varoitusmerkki ilmaantui.

– Hän pyysi minut uudestaan ulos lauantaina. Tälläydyin niin intohimolla mahdollisimman hyvännäköiseksi, että en ensin tajunnut hänen olevan myöhässä. Kun hän ei useisiin tunteihin ollut saapunutkaan hakeman minua, tajusin, että minulle oli tehty oharit, Willets kirjoittaa.

Seuraavalla viikolla mieheltä tuli sähköposti, jossa hän totesi nukahtaneensa ja olleensa liian nolostunut enää soittamaan tajuttuaan myöhästymisensä. Willets kertoo olleensa epäluuloinen, mutta hyväksyi miehen tarjouksen uusista treffeistä.

– Treffit menivät tosi hyvin ja hän tuli paikalle ajoissa. Meillä oli niin hauskaa, että päädyimme jatkamaan treffejä minun asunnolleni, Willets kertoo.

Yhdessä vietetyn yön jälkeen asiat kuitenkin menivät taas huonompaan suuntaan.

– Luulin kaiken olevan hyvin, mutta hän ei kirjaimellisesti sanonut minulle sen yön jälkeen sanakaan. Töistä tuli ihan helvettiä. Hän sivuutti minut työpaikalla täysin. Tähänkään päivään mennessä en tajua miksi hän oli sellainen ääliö. Ajatus siitä, että mies ei pidä sinusta on jo paha. Mutta se, että joudutte näkemään päivittäin on vielä pahempi.

– Lopulta hankin uuden työn ja nyt kaduttaa, että annoin hänelle tyydytyksen nähdä minut niin murheellisena. Toivottavasti tarinani säästää jonkun samanlaiselta nöyryytykseltä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Milja, 22, on avoimessa suhteessa 36-vuotiaan miehen kanssa – näin parisuhde sujuu kun seksiä saa harrastaa kenen kanssa vaan5.4.2019 04.00
Mies kieltäytyi antamasta suuseksiä vaimolleen – nainen teki ratkaisun, joka sai miehen varmasti katumaan omaansa22.3.2019 03.50
Amanda rakastui yli tuplasti vanhempaan mieheen – sai pian huomata, että suhde ei ollutkaan mitä kuvitteli18.10.2018 04.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat