Viihde

Miss Helsinki Nina, 26, hermostui Onnibus-matkustajan käytöksestä – julkaisi blogissaan kuvan röyhkeästä tempusta

Julkisissa liikennevälineissä kanssamatkustajien huomioon ottaminen tulisi olla jokaisen perusarvo.

Valitettavasti näin ei kuitenkaan aina ole. Tämän pääsi toteamaan myös hallitseva Miss Helsinki Nina Kallio, 26, joka oli Onnibussissa matkalla ystävänsä luokse Tampereelle.

– "Okei onpas täällä ahdasta”, oli ensimmäinen ajatukseni. Lähestyvä pääsiäinen laittaa ihmiset näköjään liikkeelle ja pikkuruinen bussi olikin täynnä kuin sillipurkki konsanaan. Persvako aivan hiessä punaista keinonahkapenkkiä vasten ainoa ajatukseni oli eteenpäin lipuva sekuntiviisari. Yritin nukkua, mutta joku nylkytti selkänojaani ja edessä istuva matkustaja oli tietysti laskenut ystävällisesti selkänojansa syliini. Pitkät jalkani olivat kietoutuneet toisiinsa kuin kaksi nahkeata Linnanmäen kierreranskalaista. Mietin myös yhä, minkä takia vierustoverini puhui puhelimeen koko matkan ajan, kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia, Kallio kirjoittaa blogissaan.

Matkan "kohokohta" oli kuitenkin vasta tulossa.

– Havahduin yllättäen muutenkin tunkkaisessa ajoneuvossa kitkerän sukkahien hajuun ja vilkuilin ympärilleni etsien katseellani syyllistä. Meinasin pudottaa silmät päästäni, käytävän toisella puolella joku oman elämänsä valtiatar lepuutteli hikistä sukkaansa kanssamatkustajan takaraivolla. Onnistuin nappaamaan tästä kuvankin ennen kuin täti antoi tuolle sukka-sankarille kurinpalautuksen. – Hyvä niin, jotain käytöstapoja täytyy olla. Lähtökohtaisesti ajattelen ajoneuvoissa, etenkin bussissa ja lentokoneessa, että kaikki varmasti haluaisivat yhtä paljon olla jo perillä ja vaihtaisivat kulkutavan teleporttiin sen ollessa mahdollista.

– Pyrin omalta osaltani pysymään omassa karsinassani hiljaa, kuulokkeet päässä pitäen huoli omista asioistani. Kenellä tulee edes mieleen nostaa jalka toisen ihmisen niskatuelle? Mitä helvettiä? Jotenkin mieleeni kasautui tuolla matkalla paljonkin ajatuksia, mutta omituisinta oli huomata, että käytöstavat eivät olekaan itsestäänselvyys.

LUE KALLION KOKO BLOGI JA KATSO KUVA SUKKASANKARISTA

Oletko sinä törmännyt törkeisiin kanssamatkustajiin julkisen liikenteen kulkuneuvoissa? Kerro kokemuksesi kommenttikentässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yksi vilkaisu naisten rintoihin riittää – Miss Helsinki Nina Kalliolla, 25, on erikoinen kyky2.1.2019 04.00
Miss Helsinki Ninan, 25, ex-poikaystävä vaati naista ottamaan silikonirinnat – "rinnat ovat oikeasti yksi osa kehossani, minkä suhteen luoja on siunannut minua"8.3.2019 04.00
Miss Helsinki Nina, 26, kertoo au pair -helvetistään Espanjassa – isäntäperheen kellarista löytyi ikävä yllätys ja pian nainen olikin kodittomana kadulla1.4.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat