Viihde

Kun Jari Sillanpään keikkoja peruttiin kovaa tahtia vuonna 2018, yksi pubi ei kääntänyt laulajalle selkäänsä – Nyt hän tekee siellä ensimmäisen Suomen keikkansa tänä vuonna

Jari Sillanpää tekee paluukeikan Järvenpäässä.

Arkistokuva/ Mari Mäkinen

Viihdetaiteilija Jari Sillanpää tekee paluuta keikkalavoille.

Pitkään julkisuudesta pois pysytellyt tähti villitsi viikonloppuna uskollisia fanejaan Espanjan Fuengirolassa. Ilta-Sanomat kertoi, että Sillanpäätä oli kuuntelemassa 800 ihmistä loppuunmyydyllä keikalla.

Suomessa Sillanpää nähdään toukokuussa Järvenpäässä Eikan Pubissa.

Yrittäjä Eikka Lehtinen odottaa, että keikka myydään loppuun.

– Kun julkaisimme tiedon keikasta Facebookissa, meni lippuja heti 70. Nyt niitä on myyty arviolta 300. Sisään mahtuu 400 ihmistä. Tulee olemaan talo taas turvoksissa, Lehtinen sanoo viitaten Sillanpään viimekesäisen esiintymiseen Järvenpäässä.

Eikan Pubi tarjosi Sillanpäälle esiintymisareenan vuoden 2018 heinäkuussa, kun kohu viihdetaitelijan huumetuomioista oli voimakkaimmillaan.

– Kun monet keikkapaikat peruivat Sillanpään esiintymisiä, otin yhteyttä hänen manageriinsa ja tarjosin Eikan Pubia. Sillanpää tuli ja veti aivan huikean keikan loppuunmyydylle yleisölle, Lehtinen kertoo.

Lehtisen mukaan tuleva esiintyminen on Sillanpään ensikeikka Suomessa tänä vuonna.

– Hän sanoi välittömästi kyllä, kun kuuli, että meillä olisi keikka tarjolla.

Sillanpäällä ja Eikan Pubilla näyttääkin olevan varsin erityislaatuinen suhde.

Lehtisen mukaan taustalla vaikuttaa se, että hän arvostaa Sillanpäätä artistina erittäin korkealle.

Lehtinen kertoo itse tahkonneensa 30 vuotta keikkapaikkoja ja sanoo, ettei hänen pubissaan ole nähty vielä toista suomalaista artistia, joka kykenisi ottamaan yleisönsä samalla tavoin kuin Sillanpää.

– Sillanpään asenne työhön on aivan omanlaisensa. Hän osaa olla yleisönsä alapuolella. Kyse ei ole vain siitä, että hän laulaa Satulinnan ja muut kappaleet niin kuin laulaa. Se tapa, jolla hän kohtaa yleisönsä on sellainen, että moni artisti saisi ottaa siitä oppia, Lehtinen hehkuttaa.

Lehtisen arvioon vaikuttaa myös henkilökohtainen kokemus keikkamuusikon arjesta.

– Sanotaan niin, että olen nähnyt mitä on tällä alalla kulisseissa tapahtuu.

Ilta-Sanomille Sillanpää sanoi, että aikoo viettää jatko paljon aikaa Espanjassa.

Hän paljasti muun muassa, että esiintyy yhdessä entisen laulunopettajansa Maija Hapuojan kanssa 1. joulukuuta joulukonsertissa Palacio de la Pazissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat