Viihde

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki arvioi tavaran kysynnän hiukan väärin – 3000 euron arvoinen tuote lähti ostajan matkaan 380 eurolla

Sanna ja Markus Forsberg tulivat Pornaisista ostamaan liuskekiviä. Samalla matkaan tarttui kolme lavaa reuna- ja porraskiviä sekä kolme lavallista nupukiviä.

Inka Töyrylä

Askolassa järjestettiin viime viikonloppuna kivihuutokauppa, jonka meklariksi oli värvätty huutokauppakeisari Aki Palsanmäki.

Hän kertoo vetäneensä muutaman kerran henkeä nähtyään aamulla, mitä edessä on.

– Vähän mietin, että ostaako näitä kaikkia millään kukaan. Kohteita oli 152, yhtä lukuun ottamatta kaikki meni, Palsanmäki hämmästelee.

Aikamoisia aarteitakin joukossa oli. Palsanmäki meklasi muun muassa kolmentuhannen euron arvoiset pihalaatat, jotka joku onnellinen sai viedä kotipihalleen 380 eurolla. Lavakaupalla pihalaattoja myytiin parillakympillä per lava. Yli kymmenen neliötä 1850 euron arvoisia verhouslaattoja vaihtoi omistajaa 200 eurolla.

– Kyllähän ostajakunta oli tänään pääasiassa pihanlaittajia ja kivistä tietäviä. Kuparipannun ostajia ei nyt ollut liikkeellä. Se näkyy väkimäärässä, Palsanmäki arvioi.

Askolan Granitin toimitusjohtaja Asko Heikkilä on enemmän kuin hyvillään, että sai kiviä vähennettyä.

– Ylijäämäkiveä kertyy niin paljon, että joudumme sen kanssa pulaan. Huutokauppakeisari teki hyvää työtä. Edellisessä huutokaupassamme oli hiljaisempaa, Heikkilä toteaa.

Kaupan oli lukemattomia erilaisia pihakiviä, nupukiviä, porras-, muuri- ja verhouskiviä, pihalaattoja, portintolppia, japanilaisia kivilyhtyjä, kivipenkki, liuskekiviä, noppakiviä...

– Nythän on paras pihanrakennusaika. Kivi on luonnollinen materiaali ja näinä aikoina voidaan myös todeta, että sillä on pieni hiilijalanjälki. Kivi on ikuista, Heikkilä sanoo.

Pornaisista paikalle saapuneet Sanna ja Markus Forsberg kertovat tulleensa katsomaan erityisesti noppakiviä.

– Kaupassa olisimme maksaneet näistä kaksi kertaa enemmän. Olemme rakentaneet talon ja pihassa ei ole vielä mitään. Haluamme tehdä kivetykset ensimmäisenä, he kertovat.

– Ostimme kyllä vähän enemmän kuin piti. Saimme nämä kolme lavaa porras- ja muurikiviä neljällä kympillä! Siihen kuului myös nämä isot kivilevyt, joista saamme paikan pöydälle ja kahdelle tuolille. Liuskekivet ovat vielä harkinnassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kirppareilla ja huutokaupoissa himoitaan nyt melko yllättäviä asioita – "20 vuotta sitten niitä ei halunnut kukaan"2.2.2019 04.30
MTV: Nina, 27, ja Mikael, 28, kyllästyivät kallisiin vuokriin – tekivät radikaalin ratkaisun ja säästävät nyt rutosti rahaa3.8.2018 04.30
Kuluttaja: tämä 600 euron Electrolux-imuri sai surkean tuloksen – testivoittaja-Dysonin hinta yllätti testaajat28.4.2019 05.15

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat