Jaajo Linnonmaa kommentoi suomalaisen naisen luonnetta – Niina ja Janika todistavat huomenna hänen sanansa todeksi

Niina Wuorio ja Janika Sinkari-Karjalainen lähtevät Vantaan Extreme Runiin gangsteri-teemalla.

Simo Arkko

Tulevana viikonloppuna Hakunilassa juostaan jo kymmenettä kertaa rennolla mielellä, kun hupijuoksutapahtuma Extreme Run kerää osallistujia urheilupuiston ympäristöön.

Tapahtumasta on tullut perinne vantaalaisille Niina Wuoriolle ja Janika Sinkari-Karjalaiselle, jotka ovat kiertäneet yhdessä eri paikkakuntien Extreme Run -tapahtumissa vuodesta 2015.

Kaksikosta Wuorio kiinnostui tapahtumasta jo kymmenen vuotta sitten, jolloin Extreme Run järjestettiin ensimmäistä kertaa.

– Kävimme katsomassa tapahtumaa tyttöporukalla. Sitten päätimme yhdessä, että seuraavana vuonna lähdemme mukaan, Wuorio sanoo.

Sinkari-Karjalainen oli mukana ensimmäistä kertaa vuonna 2013 ystävänsä Elinan kanssa.

Kaksikko lähtee kilpailuihin pitämään hauskaa. Tapahtumissa kiehtoo erityisesti pukeutuminen. Tänä vuonna porukan teemana on gangsterimainen tyyli.

Aiempina vuosina kaksikko on pukeutunut myös Batman-, kasari- sekä Super Mario -tyyliin.

– Tänne voi oikeasti vetää päälle jotain kreisiä. Se on sikasiistiä, rakastan naamiaisia, Sinkari-Karjalainen sanoo.

– Ensi vuoden asu on jo suunnitteilla. Teemakin on jo päätetty, Wuorio lisää.

Wuorio ja Sinkari-Karjalainen päätyivät osallistumaan Extreme Runiin samassa porukassa vuonna 2015. Sinkari-Karjalainen oli etsimässä itselleen uutta juoksukaveria, sillä hänen kanssaan kahtena aiempana vuonna esteitä kiertänyt ystävä oli menehtynyt syöpään.

– Hän kiersi vuonna 2014 Extreme Runin viimeistä kertaa. Hänellä oli kipuja ja liikkuminen oli hankalampaa, mutta sisulla ja tahdolla hän kiersi kierroksen läpi. Hän on mielessäni jokaisella Extreme Runilla, varsinkin Vantaalla, Sinkari-Karjalainen kertoo.

Juoksijat sanovat, että Extreme Run -tapahtumaa kannattaa tulla ehdottomasti kokeilemaan. Vantaan tapahtumassa erikoinen este on esimerkiksi joessa kahlaaminen.

Wuoriolle ja Sinkari-Karjalaiselle Vantaanjoen mudat ovat jo tuttuja.

– Jos ei halua mennä mutaiseen Vantaanjokeen uimaan, niin senkin saa kiertää, Sinkari-Karjalainen vinkkaa.

Extreme Runin puuhamiehen Jaajo Linnonmaan mukaan tapahtuma todistaa, että etenkin suomalaiset naiset haluavat hullutella reippaan liikunnan merkeissä. Lue Jaajon haastattelu alla olevasta linkistä. 

LUE MYÖS: Jaajo Linnonmaa keksi 10 vuotta sitten lentokoneessa idean, joka villitsee yhä useamman suomalaisen – "Kertoo siitä, kuinka ihanan hulluja suomalaiset naiset ovat"

TEKSTI: Simo Arkko

Extreme Run Hakunilan urheilupuistossa la 18.5. klo 13. Kierroksen mitta on 8 km, Vantaan kestävyyskierrokselle osallistuvat kiertävät radan kaksi kertaa.

Lisää aiheesta

Jaajo Linnonmaa ja suomalainen Mika saivat neronleimauksen lentokoneessa – 10 vuotta myöhemmin kaupungit jonottavat päästäkseen osingoille7.5.2019 04.00
Jaajo Linnonmaan kännipäivitys aiheutti vyöryn – sadat ja taas sadat suomalaiset jakavat nyt noloimpia ryyppytarinoitaan julkisesti8.8.2018 04.45
Missi-Michaela muistelee Jaajo Linnonmaan villiä 40 v. synttäriristeilyä – jatkoilta levisi video, jota on katsottu jo yli 70 000 kertaa1.6.2018 04.10

Etusivulla nyt

Uusimmat:

Uusimmat

Luetuimmat