Puheenaihe

Naisten uusi sooloseksivillitys sai asiantuntijan huolestumaan – voi aiheuttaa kiusallisen vaivan alapäähän

Arkisto

Women's Health sivusto kertoo naisten uudesta villityksestä, joka saattaa olla haitallinen keholle.

Lehden mukaan aiemmin niin sanottuja energisoivia kristalleja on jossain piireissä alettu käyttää dildon korvikkeena sooloseksissä. Kristallien uskotaan uusivan kehon energiaa ja niillä olevan vaikutuksia käyttäjänsä terveyteen ja onneen. Yleensä niitä tosin pidetään lähinnä yöpöydällä.

Trendiin ovat jopa lähteneet osa seksileluja valmistavista yrityksistä, jotka valmistavat kristallista tehtyjä seksileluja.

Lehden haastattelema gynekologi Jessica Thompson kuitenkin varoittelee näiden lelujen käytöstä. Hänen mukaansa kristalli on materiaalina huokoinen, joten se sisältää runsaasti pieniä reikiä, jonne bakteerien on mahdollista päästä suojaan. Eli tämä tekee lelun pesusta ja sen hygienian varmistamisesta todella vaikeaa.

– Käyttö voi näin johtaa ärsytykseen, tulehdukseen vaginan alueella, Shepherd kertoo.

Jos tällaista dildoa kuitenkin haluaa käyttää, Shepherd suosittelee kondomin laittamista sen päälle käytön ajaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Emily masturboi joka päivä viikon ajan – näin se vaikutti naisen elämään21.9.2018 17.31
Naisen seksifantasia oli miehelle niin vastenmielinen, että suhde loppui – olisitko sinä toteuttanut?30.4.2019 03.50
HS: Parisuhteessa oleva Kirsi, 61, harrasta seksiä nuorempien miesten kanssa ja haluaa muutoksen Suomen seksikulttuuriin – vahva viesti erityisesti naisten nautinnosta17.5.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat