Puheenaihe

Palkka yli 20 000 e/kk– STT: Tätä virkaa hakee nyt Katainen, Siimes, Sauri ja moni muu

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on yksi 51 hakijasta, jotka pyrkivät Sitran johtajaksi.

Matias Honkamaa

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran yliasiamieheksi on 51 hakijaa, uutisoi STT. Uutistoimiston julkaisemalla nimilistalla on politiikan kovia nimiä, kuten entinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.), ex-ministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.). Kaikki kolme ovat toimineet puolueidensa puheenjohtajina.

Yliasiamieheksi hakee myös vihreiden entinen kansanedustaja Johanna Karimäki.

Julkaistulta 32 hakijan nimilistalta puuttuu 19 hakijaa, koska he eivät halunneet nimeään julkisuuteen.

Yliasiamieheksi julkisesti hakevien nimilistalla on 26 miestä ja kuusi naista.

Hakijoiden määrä ja taso selittynee palkalla: Sitran nykyisen yliasiamiehen Mikko Kososen palkka on Talouselämän laskelmien mukaan noin 22 600 euroa kuussa.

Nimityspäätöksen tekee Sitran hallintoneuvosto, joka muodostuu eduskunnan pankkivaltuuston jäsenistä. Pankkivaltuuston nykyinen puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) kertoo STT:lle, että nimityksestä päättää tuleva pankkivaltuusto, joka valitaan, kunhan maassa on uusi hallitus.

Rekrytointiprosessista vastaa Sitran hallitus, joka valmistelee esityksen nimityksestä Sitran uudelle hallintoneuvostolle. STT:n tietojen mukaan nimityksestä päätetään syyskuussa.

Pesti on määräaikainen ja sen kesto on viisi vuotta. Talouselämän mukaan työt alkavat tammikuun ensimmäisenä päivänä ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat