Viihde

Suomalaisen Katariinaan, 24, näyttävä ulkonäkö on huomattu ulkomailla asti – Kuva: onko tässä tuleva Miss Suomi?

Katariina Juselius

Nadi Hammouda

Miss Suomi semifinaalissa nähtävältä Katariina Juseliukselta ei esiintymisvarmuutta puutu.

24-vuotias nainen on tehnyt ulkomailla pitkän malliuran ja saanut piirteistään jopa kansainvälistä tunnustusta.

– Voitin hiljattain Miss Seven Continents -kilpailun ensimmäisenä suomalaisena. Se oli minulle ensimmäinen kurkistus missin työhön ja minua kiinnostaa se todella paljon. Missinä voi olla enemmän oma itsensä ja tuoda omia arvojaan esiin, kuin vaikkapa mallin työssä.

Juselius kertoo ettei koskaan ollut catwalk-malli, vaan teki enemmän kuvauksia. Hän toimi freelancerina ja sai keikkoja ulkomaita myöten.

Nainen kokeekin, että hänen vahvuutensa Miss Suomena olisi kansainvälinen osaaminen.

– Haluaisin kovasti edustaa Suomea ulkomailla kilpailuissa ja olla maallemme hyvä brändilähettiläs itsevarmana vahvana naisena.

Samalla hän haluaisi toimia roolimallina ja tuoda esiin omia arvojaan.

– Minulle tärkeää on henkisen- ja fyysisen hyvinvoinnin pitäminen tasapainossa. Kun niiden välillä vallitsee balanssi, ihminen voi hyvin. Silloin voit olla paras itsesi.

– Haluaisin missinä olla koko kansan missi. Haluaisin pienillä teoilla tuoda muiden ihmisten arkeen iloa ja hymyä.

Sosiaalisessa mediassa Juselius on puhunut positiivisuuden itsekkyyden konseptista.

– Mun suurin haaste on päästää irti ihmisistä, jotka tuovat mun ympärille huonoja viboja ja negatiivisuutta. Sellaisia, joiden arvomaailma tai käytöstavat eivät enää omieni kanssa kohtaa. Irrottautuminen on yllättävän vaikeaa joidenkin kohdalla ja jättäessään jonkun ihmisen taakseen alkaa pelottamaan. Tuleeko sen ihmisen kokoista aukkoa elämässäni kukaan täyttämään? Tämä pätee ihan pitkäaikaisiin kaverisuhteisiin, kumppaniin ja muihin ympärillä pyöriviin ihmisiin, hän kirjoitti Instagramiin

– Mun missiviikolla muovautunut motto: Ole positiivisesti itsekäs, antaa ainakin mulle ne viimeiset voimanrippeet jättää pahaa mieltä tuottavat hännystelijät taakse. Muistakaa siis, kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, mutta kaikki ihmisiä ei tarvitse raahata koko elämää mukana.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Missikisaan osallistuva Jutta, 20, myy puhelinliittymiä kauppakeskuksessa – näyttävä nainen paljastaa kikan, jolla etenkin miesasiakkaat saadaan pysähtymään23.5.2019 04.55
Missi-Amandasta, 20, levitettiin nöyryyttävää videota netissä – kiusaajat tekivät naiselle todella törkeän tempun28.5.2019 03.50
Onko Emmi, 25, Suomen näyttävin rakennusmestari? – Kuva: Missikisoissakin nähty nainen pomottaa raavaita miehiä ja rakastaa korkokenkiä28.5.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat