Viihde

Onko punatukkainen Salla, 20, Suomen luonnonkaunein nainen? – Kuva: "En haluaisi itselleni kauneusleikkauksia"

Salla Lehtonen

Mainosstudio Sanna H

Turkulainen Salla Lehtonen on yksi kymmenestä naisesta, jotka tavoittelevat Suomen luonnonkauneimman naisen titteliä tänä kesänä Miss Eloweena-kilpailussa.

Henna Peltosen luotsaamassa kauneuskilpailussa ei kauneusleikkaukset tai massiviiset ehostukset ole sallittuja ja se sopii 20-vuotiaalle naiselle paremmin kuin hyvin.

–  Itselleni en haluaisi kauneusleikkauksia tehtävän, mutta en missään tuomitse niitä jotka kauneusleikkauksissa käyvät. Miss EW on minun näköinen ja sanoma juuri sitä mitä minä olen. Tästä syystä osallistuminen onkin ollut unelma, hän kertoo.

– Olen seuraillut kilpailua aiempina vuosina ja ollut siitä kiinnostunut, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt. Nyt kuitenkin aika oli oikea, kaikki palaset loksahtivat kohdilleen ja olen onnellinen että tämä unelma toteutui.

Luonnonkauneus on naiselle sydämen asia ja hän kritisoikin nykyistä sosiaalisen median levittämää kauneusihannetta.

– Luonnonkauneus merkitsee minulle vapautta olla juuri sellainen kun olen. Nykyään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa luonnonkauneus jää taka-alalle ja minulle olisi tärkeää tuoda sitä enemmän esille.

– Haluaisin tuoda esille sitä kaikkea mitä Miss Eloweena edustaa, sekä pyrin olemaan paras mahdollinen esikuva.

Itseään empaattiseksi kuvaileva nainen pitää ulkonäöstään huolta terveillä elämäntavoilla

– Syön puhtaasti ja terveellisesti sekä liikun säännöllisesti. On minulla kyllä paheitakin. Minulla on tapana käydä usein herkkukaapilla joten voisin sen sanoa yhdeksi paheekseni.

– Arvojani ovat esimerkiksi luonnollisuus, luonnonläheisyys, toisten kunnioitus ja määrätietosuus. Arvostan ihmisiä sellaisina kuin he ovat ja pidän tärkeänä ihmisten erilaisuutta. Määrätietoisuuteni näkyy arki askareissa, kun jotain päätän niin saatan sen myös loppuun. Luonto on lähellä sydäntä ja näin ollen teen päätöksiä ajatellen luontoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Onko Iida, 22, Suomen luonnonkaunein nainen? – Kuva: "Jokaisella on oikeus määrätä omasta kehostaan"2.6.2019 22.45
"Kiltti ja viaton" Emilia, 21, tavoittelee uutta missikruunua – Kuva: onko hän Suomen luonnonkaunein nainen?30.5.2019 04.00
Espoolainen Tiia, 19, haluaa olla Suomen luonnonkaunein nainen – Kuva: "pidän erityisesti silmistäni ja pisamistani"23.5.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat