Puheenaihe

Kokenut horoskooppien tekijä paljastaa: Näin ennustukset oikeasti syntyvät

Horoskooppien taustalla oleva astrologia perustuu tähdistä ennustamiseen. Horoskooppimerkit ovat puolestaan saaneet nimensä tähtikuvioista.

Sauvo Jylhä

"Nyt on aika kaivaa talven alle hautautuneet ideat ja toteuttaa ne. Etsi yhteistyökumppaneita ja luota itseesi. Kaikelle löytyy oikea aikataulu. Väsymyksen hetkellä voit käpertyä rakkaasi kainaloon."

Näin kertoo Vesimiehelle laadittu horoskooppi viime viikolla. Sen on laatinut kokenut kirjoittamisen sekatyöläinen, joka laatii Keski-Uusimaassa, Aamupostissa, Uusimaassa ja Länsi-Uusimaassa joka lauantai julkaistavat horoskoopit.

Hän ei halua nimeään julkisuuteen, sillä se tukkisi hänen postinsa.

– Joskus urani alkuvaiheissa nimi kerrottiin. Seurauksena oli valtaisa määrä yhteydenottoja, joissa pyydettiin henkilökohtaista horoskooppia tai lahjahoroskooppia kaverille merkkipäiväksi. Ne vaatisivat todella paljon työtä ja tutkimista, joten olen neuvonut lukijoita ottamaan yhteyttä Suomen Astrologiseen seuraan, joka välittää tietoa horoskooppien tekijöistä, hän kertoo.

Horoskooppien tekijä aloitti työnsä vuonna 1990, jolloin hän alkoi kääntää helsinkiläisen uutistoimiston lehtiin horoskooppeja saksalaisesta Stern-lehdestä. Uutistoimiston toiminnan loputtua hän jatkoi horoskooppien tekemistä ja syvensi harrastustaan.

– Perustiedot astrologisesta ajattelusta olen saanut kirjallisuudesta ja kursseilta. Kristallipalloa tai kaukoputkea ei siis tarvita. Horoskooppien laatiminen on helpottunut huomattavasti viime vuosina, sillä tähtikarttoja on tarjolla runsaasti internetissä.

Nykyinen astrologia eli tähdistä ennustaminen on kehittynyt muinaisessa Babyloniassa yli 3 000 vuotta sitten harjoitetusta tähtien palvonnasta. Viikkohoroskoopit yleistyivät kuitenkin vasta 1900-luvulla. Kun Englannin hoviin syntyi vuonna 1930 prinsessa Margaret, Sunday Express -lehti teetti hänelle astrologisen tulkinnan. Artikkeli sai suuren suosion ja ihmiset halusivat lisää vastaavaa.

Horoskooppien tekijä myöntää, että kyse on pitkälti viihteestä, mutta hänen mukaansa astrologia on vaihtoehtoinen tapa tutkia omaa minuuttaan.

– Uskon tiettyjen luonteenominaisuuksien olevan vallitsevia eri horoskooppimerkeissä. Kokemukseni mukaan monet muutkin ajattelevat, että Leijonat ovat voimakkaita, Härät itsepäisiä ja Vesimiehet älykkäitä.

– Horoskoopeissa ei ole mahdollista ennustaa elämän tulevia tapahtumia, vaan lähinnä ottaa kantaa siihen, miten eri ihmistyypit ehkä reagoivat muuttuviin olosuhteisiin.

Monet ihmiset kuitenkin löytävät horoskoopeista yhtymäkohtia omaan elämäänsä.

– Hauskin tapaus urallani sattui Keravalla kesken hiustenleikkuun. Parturi-kampaaja alkoi paatoksella kertoa toiselle kampaajalle, miten Keski-Uusimaan horoskoopit voivatkin aina pitää niin hyvin paikkansa. En uskaltanut kertoa, että tässähän se horoskooppien laatija istuu, hän naurahtaa.

Viikkohoroskooppien laatimista ohjaavat tietyt periaatteet. Teksteissä voi antaa suuntaviivoja, mutta aina myönteisessä hengessä.

– Koskaan ei voi kannustaa lukijaa myymään omaisuutensa ja muuttamaan erämaahan, eikä myöskään säntäämään naimisiin ensimmäisen kohtaamansa ihmisen kanssa. Mitkään tähtikartat eivät osaa antaa niin yksityiskohtaisia neuvoja, onneksi.

Tekijä toivoo, että tekstit ovat rohkaisevia ja moneen elämäntilanteeseen sopivia.

– Olen onnellinen, jos ne saavat lukijat miettimään eri vaihtoehtoja elämän käännekohdissa. Horoskooppi tuo tiettyä turvallisuutta elämään. Kun horoskooppi lupaa melko mukavaa viikkoa, ehkä se pitää paikkansa. Ajattelu kai muovaa elämää – ainakin toivon niin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat