Viihde

Naiset järjestivät yläosattoman tissiprotestin Helsingissä –  myös nämä suomalaiset julkkisnaiset ovat puhuneet rintojen vapauttamisesta

Elina Tervo päätyi hiukan kiusalliseen tilanteeseen Balilla.

Juho Tirkkonen

Helsingissä järjestettiin viikonloppuna protesti, jossa kymmenet naiset protestoivat naisen vartalon yliseksualisointia.

Kansainväliseen Free the nipple -liikkeeseen, pohjautuvassa tempauksessa naiset ottivat samaan aikaan rannalla yläosansa pois ja kävelivät yhdessä veteen. Liikkeessä vaaditaan naisten rintojen esilläoloa koskevien rajoitusten poistamista.

Suomen rikoslaissa sukupuolisiveellisyyden rikkominen on rangaistava teko, ja naisten rinnat on laskettu määritelmän piiriin. Tempaus sai inspiraatiota viime kesänä Hyvinkäällä sattuneesta tapahtumasta, jossa uimavalvojat soittivat poliisit Hanna Tammisen otettua aurinkoa ilman yläosaa.

Myös tunnetut suomalaisnaiset ovat aiemmin puhuneet rintojen vapauttamisen puolesta. Maailmanmatkaaja ja entinen Miss Helsinki Elina Tervo kirjoitti vuonna 2018 blogissaan asiasta.

– Miehet ovat saaneet kulkea ilman paitaa iät ajat, olivat sitten homoja tai heteroita ja heidän nänninsä on täysin neutraalit ne ei hätkäytä ketään. Lapset myös. Lasten nännit on mitään sanomattomat, olit sitten tyttö tai poika. Ilman paitaa saa hillua ihan missä tahansa, hän kirjoitti,

– Koska se sitten muuttuu? Miksi minä en saa olla ilman yläosaa rannalla, niin kuin 10-vuotias tyttö? Onko se koko kysymys? Minä olen ihan yhtä matala kuin tämä kymmenen vuotias. Vai onko se ikä? Ja koska se ikä alkaa?

Tervo kertoo, että hän on itse mieluiten rannalla ilman yläosaa.

– Se miksi tästä asiasta nyt vauhkoan, niin minua suuresti ärsyttää se, että naisen rinnat on aivan eri arvossa kun miesten. Tasa-arvon nimissä jokaisen tulisi saada pukeutua miten haluaa. Paljastaa rintansa ja ne nännit ihan kuten miestenkin. Oli ne sitten suuret, pienet tai pääsikokoiset. Toki tietenkin täytyy muistaa kaupunkien käyttäytymis säännöt, ettei nyt alasti mennä sinne minne ei saa.

– Jos kaikki ihmiset olisivat enemmän alasti. Olisi maailma paljon parempi paikka elää. Ihmiset olisivat enemmän sinut itsensä kanssa ja siten myös muiden. Kaikkien pitäisi katsoa kehoja enemmän ja etenkin omaansa.

Myös vuoden 2017 Miss Suomen toinen perintöprinsessä Pihla Koivuniemi on puhunut asiasta. Iltamakasiinin haastattelussa viime syksyltä nainen kertoo päätyneensä lööppeihin julkaistuaan yläosattoman kuvan rannalta.

– Olen sitä mieltä, että naisten yläosattomuus ei pitäisi olla mikään tabu, vaan täysin normaali asia. Niin kuin kuvaankin kirjoitin, ulkomailla on täysin normaalia ottaa aurinkoa yläosattomissa, eikä tälläiseen liity yleensä mitenkään itsensä esittely. Kaikki alastomuus ei ole seksuaalista, eikä sen pitäisi olla. Naisen vartalo on yliseksualisoitu meidän yhteiskunnassa, mikä on jotain, mikä meidän nykyään tasa-arvosemmaksi pyrkivässä yhteiskunnassa saisi jo muuttua, hän totesi.

– Alastomuus on maailman luonnollisin asia, eikä kaikki alastonkuvat ole pornoa. Ja suomalaisten sekasaunojien jos joidenkin luulisi tän ymmärtävän, Koivuniemi nauraa.

LUE TÄSTÄ: Missi-Pihlan yläosaton rantakuva osoitti jälleen naisvartalon yliseksualisoinnin – Kuva: "kaikki alastomuus ei ole pornoa"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Naiset paljastivat rintansa Helsingin Trump-Putin -mielenosoituksessa – Kirsikka, 28, kertoo nyt miksi teki sen ja mitä halusi yläosattomuudella sanoa18.7.2018 04.45
Yläosaton Lola Odusoga joutui lääkärissä kiusalliseen tilanteeseen – Radioplay: naista tutkivan tohtori kommentti hämmensi8.11.2018 04.00
Amanda Harkimon rinnat ilmestyvät someen joka tiistai – nainen kertoo nyt miksi hänellä on "tissitiistai" ja "peppuperjantai"23.4.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat