Viihde

Tällaisesta seksistä naiset oikeasti fantasioivat – Me Naiset: seksuaaliterapeutti tyrmää yleisen harhaluulon

Kuvituskuva.

ESM arkisto

Netissä näkee aika ajoin listoja, joilla listataan naisten yleisiä seksifantasioita.

Esimerkiksi Men's Health julkaisi viime vuonna kyselytutkimuksen, jossa todettiin naisten fantasioita olevan muun muassa strippiklubilla käyminen, tuhmien puhuminen, silmien sitominen ja kauko-ohjattavan seksilelun käyttäminen niin, että ohjain on miehellä.

Me Naisten artikkelissa seksuaaliterapeutti Armi Valkia kuitenkin oudoksuu näitä ja kertoo, mistä naiset oikeasti nauttivat.

– Kauko-ohjattava seksilelu! Mikä se edes on? Oikeasti naisten seksifantasiat koostuvat aivan tuiki tavallisista asioista, ihan sellaisesta tiistai-illan seksistä, hän kertoo artikkelissa.

Valkia on muutettu nimi asian intiimiyden vuoksi, mutta hän on Me Naisten mukaan koonnut naisten aitoja fantasioita kirjaansa. Hehku – naisten aitoja seksifantasioita. Hän toteaa artikkelissa, että ajatus seksistä on usein yhä heteromieskeskeinen ja tästä kertoo muun muassa se, että naisille annetut ohjeet seksielämän piristämisestä ovat monesti miehen miellyttämiseen tähtääviä, kuten vaikkapa pitsialusvaatteiden käyttö.

– Esimerkiksi porno on monille naisille liian rajua. Olen huomannut, että naiset mieluummin lukevat tai kuuntelevat eroottisesti virittyneitä tarinoita kuin katsovat pornoa, joka on niin valmiiksi tehtyä, ettei se jätä mielikuvitukselle mitään tilaa, Valkia toteaa artikkelissa..

Hän myös kertoo ettei ole tutkimuksissakaan törmännyt yhteenkään raiskausfantasiaan, joita usein netissä olevissa naisten fantasialistauksissa näkee. Yhteistä fantasioissa oli, että naiset tunsivat itsernsä kauniiksi ja halutuiksi.

– Ehkä eniten naisten omissa fantasiakertomuksissa toistui puhtaus, siis se, että ennen seksiä oltiin käyty saunassa tai suihkussa, Valkia paljastaaa Me Naisille..

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Naisen seksifantasia oli miehelle niin vastenmielinen, että suhde loppui – olisitko sinä toteuttanut?30.4.2019 03.50
Kaikki tietävät seksiasennon 69, mutta tiedätkö millainen on 77? – Tuottaa naiselle syvempää nautintoa16.4.2019 03.50
Seksibloggari Pilvillä viesti peniksensä koosta huolestuneille miehille – tässä tilanteessa "se tuntuu koosta huolimatta mahtavalta"11.3.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat