Viihde

Suomalaisen Emman ja hänen työkavereidensa somevideoita katsovat jopa miljoonat ihmiset – "Halusin joskus olla televisiossa, mutta yleisöni on nyt moninkertainen"

Emma Karasjoki

Emma Karasjoen arkisto

Sometoimittaja, mikä ihme se on?

Tätä kysymystä Länsi-Vantaalla asuva pohti Emma Karasjoki katsoessaan Ylen julkaisemaa työpaikkailmoitusta muutama vuosi sitten. Nuori nainen oli työskennellyt hiljattain Ilta-Sanomien ISTV:ssä valmistuttuaan ensin Laajasalon opiston crossmedia-linjalta.

Silti häntä epäilytti hakea pestiin, jossa yksi vaatimus oli syvä journalistinen osaaminen.

– Meinasin pitkään, että en hakisi. Ystävät kuitenkin kannustivat ja lopulta 15 minuuttia ennen hakuajan loppumista väänsin hakemuksen, hän muistelee.

Se kannatti. Karasjoki valittiin tehtävään, jollaista Suomessa ei siihen asti oikeastaan ollut juuri ollut.

Muutama vuosi tämän jälkeen Karasjoki kuuluu Yle Kioskin -tiimiin, jonka hauskoja somevideoita ovat katsoneet parhaillaan miljoonat katsojat. Erityisesti Facebookissa törmää edelleen ajoittain Karasjoen ja hänen kollegansa Essi Lampun videoon, jossa nämä ruotivat potentiaalista poikaystäväehdokasta.

– Tärkeintä on osata nauraa itselleen ja ottaa rennosti. Mailaa puristamalla ei tule mitään ja väkisin yrittäminen näkyy aina videoissa.

Kameran edessä Karasjoki kertoo olleensa lapsuudesta asti.

– Isällä oli aina kamera kädessä ja hän kuvasi oikeastaan koko lapsuutemme. Myöhemmin veli kiinnostui kuvaamisesta ja teimme yhdessä paljon videoita. Meillä oli muun muassa oma versiomme Lost-sarjasta, nainen nauraa.

Karasjoki on malliesimerkki nykypäivän media-ammattilaisesta, joka osaa useita osa-alueita. Videoissa näyttely on vain pieni osa hänen työnkuvaansa, johon kuuluu käsikirjoittamista, kuvaamista, editointia, videoiden julkaisua sekä analytiikan seuraamista useilla eri somealustoilla.

Usein puhutaan siitä, kuinka nuoret saavat tietonsa kirjoitetun tekstin sijaan videoilta. Siinä Karasjoen kaltaisten hahmojen rooli on tärkeä.

– Yle Kioskin kohderyhmä on 15–29-vuotiaat ja sen kohderyhmän tavoitamme kyllä hyvin. Monelle nuorelle ainoa uutislähde saattaa olla ainoastaan jokin somekanava ja esimerkiksi Kioskin Instagram-storyssa olevat lyhytuutiset ovat valtavan suosittuja.

– Halusin joskus olla televisiossa, mutta yleisöni on nyt moninkertainen lineaariseen televisio-ohjelmaan nähden. Yleisöni ei katso tv:tä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat