Puheenaihe

Jaakko Impiö, 22, huhkii maailman parhaaksi valitussa ravintolassa Mirazurissa – "Keittiössä työpäivän pituus on 16 tunnin hujakoilla"

Jaakko Impiön työpaikan Mirazurin upea näköala on maailman kuulu.

Jaakko Impiön kotialbumi

– Olen 22-vuotias porvoolainen kaveri, joka päätti lähteä Etelä-Ranskaan kolmen Michelin-tähden ravintolaan hommiin. Nizzan vieressä, Mentonissa sijaitseva ravintola Mirazur valittiin vastikään maailman parhaaksi ravintolaksi. Olen osa maailmanmestaritiimiä, Jaakko Impiö esittelee itsensä.

Ravintola Mirazur on The World’s 50 Best Restaurants 2019 -äänestyksen voittaja. Brittilehti Restaurantin arvostettu maailman 50 parhaan ravintolan listaus julkistettiin palkintogaalassa Singaporessa kesäkuun lopulla.

Tämän vuoden raatiin kuului 1 040 kulinaarisen alan ammattilaista, joista puolet oli miehiä ja puolet naisia.

Vuonna 2006 perustettua ravintolaa pyörittää argentiinalainen keittiömestari Mauro Colagreco tiimeineen.

 

Jaakko Impiö on käynyt lukion Porvoossa, Linnankosken lukiossa. Hän on valmistunut kokiksi Perhosta maaliskuussa 2019. Hän suoritti tutkinnon vuodessa toimien harjoittelijana korkeatasoisissa helsinkiläisissä ravintoloissa. Tällä hetkellä Palacessa keittiömestarina työskentelevä Sylvester Soisalo oli hänen pääasiallinen opettajansa ja mentorinsa.

Impiö tahtoi Mirazuriin saadakseen ulkomaankokemusta huippuravintolassa. Kun sähköpostirumba hänen suosittelijansa Sasu Laukkosen ja Miramarin välillä kesti ja kesti, Impiö lensi rohkeasti paikanpäälle ja homma alkoi edetä.

– Sasulle paljon kiitoksia, ilman hänen esittelyään en olisi täällä, Impiö sanoo.

 

Hän sai paikan Mirazur-ravintolan salissa ikään kuin lennonjohtajana, linkkinä keittiön ja salin välillä, ja hän tekee myös tarjoilijan työtä.

– Olen täällä nyt neljättä kuukautta. Työkielenä on ranska. Pärjään ihan hyvin, mutta alussa oli ilmaisun kanssa ongelmia. Syyskuussa siirryn keittiöön, nuori mies kertoo.

Hän tekee varsin pitkää päivää kuten muutkin Mirazurissa työskentelevät.

– Tämä oli minulle ihan uusi aluevaltaus. Täällä salissa työpäivän pituus on plus miinus 12 tuntia. Kun siirryn syyskuussa keittiöön, työpäivä on 16 tunnin hujakoilla.

– Se on kovaa työtä. Hirveä määrä porukkaa täällä on töissä, ja kaikki tekevät tällaisia tunteja, Impiö kertoo.

– Hyvin tullaan toimeen. Jengi on täällä tunteellisempaa, se pisti alkuun silmään. Täällä on hyvä yhteishenki, paljon naureskellaan. Viihdyn täällä oikein hyvin.

– Kun tulin tänne, ajattelin alkuun että menen keittiöön vaikka ilmaiseksi. En ajatellut, että pääsen saliin töihin ja vielä palkkahommiin.

– Nyt koko talolle on ilmoitettu, että mä siirryn keittiöön syyskuussa. Mitä teen siellä, se on vielä auki. En tiedä, onko heille, mutta mä en sitä vielä tiedä.

– Olen monta kertaa miettinyt, miten paljon helpompaa on nyt siirtyä keittiöön, kun tunnen ravintolan annokset ja käytännöt, ja ihmiset, Impiö kertoo.

 

Ravintolassa ei ole muita suomalaisia, ja työntekijät ovat kotoisin monesta maasta.

Miksi arvelet, että juuri tämä ravintola voitti? Mikä teidän ravintolassa on maailman parasta?

– Ehkä se on juuri se ambiance, se kokonaistunnelma. Se World's 50 Best keskittyy juuri siihen kokonaisuuteen, miten ruoka ja palvelu toimii. Michelin on enemmänkin keskittynyt ruokaan ja jonkin verran ilmeisesti myös palveluun.

– Se, että tänä vuonna ollaan ykkösiä, on monen asian summa. Ruoka täällä on tosi raikasta ja kevyttä. Rajatonta. Se sopii hyvin tähän päivään. Keittiömestari ja tämän ravintolan perustaja on kotoisin Argentiinasta, ja hän on perustanut ravintolan Ranskan ja Italian rajalle.

Myös hyperlokaalisuus eli hyperpaikallisuus on ravintolalle ominaista.

– Keittiömestari sanoo, että ruuassa on kolme universumia, Välimeri, puutarha ja vuoret. Meillä on muutama oma puutarha tässä ravintolan läheisyydessä, Impiö kertoo.

Hän kertoo, että kaikki annokset tässä maailman parhaaksi rankatussa ravintolassa ovat superhyviä. Siellä on tarjolla paikallista kalaa ja lihaa, oman puutarhan kasviksia ja hedelmiä sekä muun muassa kyyhkysannos.

– Hintataso nyt kesäsesonkina on sellainen, että yhdeksän ruokalajin kokonaisuus maksaa 260 euroa. Saapa nähdä nouseeko hintataso nyt tämän maailman parhaaksi ravintolaksi valinnan jälkeen, Impiö pohtii.

 

Nuorella miehellä on selkeät tulevaisuuden suunnitelmat.

– Toiveena olisi lähteä tämän jälkeen New Yorkiin. Siellä tulisi altistuttua ihan kaikelle mahdolliselle.

– Tämän jälkeen on varmasti valinnanavaraa. Jos vaikka vuoden pärjäisi täällä Mirazurin keittiössä.

Sen jälkeen, kun hän on viettänyt tarpeeksi aikaa ulkomailla, Suomikin saattaa kuulua suunnitelmiin.

– Kyllä mä haluan jossain vaiheessa palata Suomeen. Haluaisin jossain vaiheessa Porvooseen ja perustaa vähän samantyylisen ravintolan kuin tämä Mirazur on.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat