Viihde

Ex-missi Isabel Ljungdell, 29, ajatteli olevansa liian lyhyt malliksi – Kuva: nyt hän loistaa kameran edessä Suomessa ja ulkomailla

Isabel Ljungdell. Kuva ja stailaus Alisa Ranta-aho.

Alisa Ranta-aho.

Isabell Ljungdell on aina ollut tietyllä tavalla juureton.

Lapsena Kreikassa asunut ja sen jälkeen Suomeen muuttanut nainen tiesi jo varhain, että hän ei tulisi jäämään pohjoiseen. Veri veti nopeasti maailmalle.

– 2010 olin opiskelemassa Thaimassa ja se tuntui heti kodilta. Kun myöhemmin muutin sinne asumaan, se oli elämäni paras päätös. Tällä hetkellä toivon tulevaisuudessa asuvani mieheni kanssa Kaliforniassa, jossa hän jo tällä hetkellä asuu.

– Suomi on minulle rakas kotimaa, mutta en ole koskaan kokenut haluavani asua täällä. Nytkin kun tulen vierailemaan, minusta tuntuu kuin olisin vähän ulkopuolinen kotimaassani.

Ulkomaiden lisäksi nuori Ljungdell haaveili mallin urasta. Ongelmaksi oli muodostumassa kuitenkin naisen pituus, joka ei varsinkin näytösmallien maailmassa tulisi riittämään.

Ratkaisuksi Ljungdell keksi missikilpailut. Hän voitti vuonna 2014 Miss Helsinki -kilpailun ja sitä kautta herätti valokuvaajien huomion.

– Olin muutenkin aina ollut kiinnostunut misseistä ja näin sen hyvänä väylänä päästä eteenpäin urallani.

Voiton jälkeen Ljungdell onkin nähty ahkerasti erilaisissa kuvauksissa. Kotimaassa hän on tehnyt töitä niin Nadi Hammoudan kaltaisten konkareiden kuin Alisa Ranta-ahon kaltaisten aloittelevien kuvaajien kanssa.

Hänet on nähty myös ulkomaalaisten huippukuvaajien kuvissa.

Monelle kameran edessä poseeraaminen on hankalaa ja Ljungdellinkin on sitä pitänyt harjoitella. Hänellä on tarjolla aloittelijoille muutama vinkkikin.

– Peilin edessä harjoittelu kotona auttaa. Niin se vaan on. Kannattaa esimerkiksi opetella joku varma ilme, jonka kanssa näytät hyvältä. Sitä voi sitten käyttää hyödyksi.

Ljungdell on Suomessa julkisuudessa usein ainoastaan silloin, kun joku lehti tarttuu hänen sosiaalisessa mediassa julkaisemiinsa kuviin. Naisesta itsestään ei paljon tiedetä.

– Olen ihminen, jolla on tosi vahvat mielipiteet. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa olen aika varovainen sen suhteen, että mitä sanon. Ehkä liikaakin ajattelen, että mitäköhän muut tästä miettivät.

Ex-missin persoonaan on mahdollista tutustua paremmin uudella Inez-tv -kanavalla, jossa hän toimii keskusteluohjelman juontajana.

– Minua pyydettiin siihen mukaan ja olen aina ollut tosi kiinnostunut tv-töistä. Saan toteuttaa itseäni ohjelmassa aika vapaasti ja se onkin enemmän sellaista girl-talkia, kuin vakavaa haastatteluohjelmaa.

– Valitsen vieraat yleensä sen mukaan, että ketkä minua kiinnostavat. Monesti vieraat saattavat olla hyviä ystäviäni, jolloin yleisö pääsee varmasti näkemään ainakin aitoa keskustelua, hän hymyilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaismalli Jonnan, 19, tatuointi kääntää päät kadulla kesäisin – "se sopi juuri sinne ja kun kävelen shortsit jalassa..."3.4.2019 04.55
Miss Helsinki Janna-Juulia pääsi näyttämään erilaista naiseutta – "minulla ei ole rintoja ja olen 160 senttiä pitkä, mutta tässä sitä ollaan"1.8.2018 03.50
Suomalaisen Katariinaan, 24, näyttävä ulkonäkö on huomattu ulkomailla asti – Kuva: onko tässä tuleva Miss Suomi?5.6.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat