Viihde

Missi-Elisan, 19, alaston hetki kotona päättyi nolosti – naapurit meinasivat saada oikein kunnon näytöksen

Elisa Karimo

Matti Härö

Miss Suomi -semifinaalissa kisaavalla Elisa Karimolla, 19, on erikoinen tilanne.

Hänen uudessa kodissaan on isot ikkunat, joista näkyy hyvin sisälle. Ongelmaksi sen tekee naisen mukaan se, että hän on todella usein kotona täysin alasti.

– Viihdyn kotona alasti. En kuitenkaan ole oikein tottunut niihin ikkunoihin. Kodissani on suuret ikkunat joka suuntaan. Ikkunoista on erittäin hyvä näkymä suoraan kotiini, joten välillä vitsailenkin asuvani akvaariossa. Mietin myös milloin käy niin, että joku naapuri ottaa kuvan, Karimo havainnollistaa.

Läheltä piti -tilanteitakin on ollut.

– Pari päivää sitten tulin suihkusta pyyhe päällä ja avasin sen, kun huomasin, että naapurin parvekkeella olevat asukkaat näkivät suoraan sisään. Piti aika äkkiä laittaa pyyhe takaisin päälle, missi nauraa.

Karimo kuitenkin korostaa, että ei ole ekshibitionisti tai tahallinen itsensäpaljastelija.

– Olen sellainen vain kotona. Muuten olen ulkona aina vähintään bikinit päällä.

Hän uskoo taipumuksesta olevan myös sellaista hyötyä, että hän uskaltaa kuvauksissa olla tarvittaessa vaikkapa bikineissä tai alusvaatteissa.

– Tykkään itse asiassa tosi paljon bikinikuvauksista, sillä niissä sinun pitää olla itsevarma. Siinä annat aiota itseäsi esille ja se on kiinnostavaa. Pidän myös muotikuvauksista ja ylipäätänsä kaikista kuvauksista, jotka ovat minun näköisiäni.

Karimo tiedostaa olevansa melko suorapuheinen ja määrätietoinen henkilö. Hän on varautunut missimenestyksen sattuessa myös siihen, että naisen yksityisasioita aletaan udella enemmän.

– Minulla on tietyt rajat. Voin esimerkiksi sanoa olevani parisuhteessa, mutta en aio tuoda kumppaniani julkisuuteen. Ellei hän tietenkin itse halua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miss Helsinki -finalisti Elisan, 21, työkaverit hämmentyivät kun tuttu kaunotar käveli livelähetykseen vain alusvaatteet päällä – "kyllä he sitten kannustivat"7.9.2018 03.50
Missi Isabel Ljungdellia, 29, epäiltiin maksulliseksi naiseksi – paljastaa nyt totuuden elämästään Thaimaassa ja rikkaiden ihmisten juhlista22.7.2019 04.00
"Yhen illan panoks kelpaisit" – Missi Erika Helin, 25, törmäsi törkeään ongelmaan, joka on monelle naiselle ihan liian tuttu17.7.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat