Puheenaihe

Haukuttu seksiasento voikin tarjota uskomatonta nautintoa – näillä vinkeillä seksielämään tulee takuulla piristystä

Arkisto

Suosituimmista seksiasennoista puhuttaessa yleensä nousevat esiin takaapäin-asento, nainen päälle sekä lähetyssaarnaaja.

Sen sijaan niin kutsuttua lusikka-asentoa, jossa molemmat osapuolet makaavat vierekkäin nainen selkä mieheen päin, pidetään yleensä tylsänä. Women's Health on kuitenkin listannut keinoja, joilla asennolla voi tuottaa partnerilleen suurta nautintoa ja saada vaihtelua seksielämään.

Lehden haastattelema seksuaaliterapeutti Janet Brito kertoo asennon oikeaoppisen käytön mahdollistavan tuntemuksia, jollaisia muissa asennoissa ei välttämättä saa, kuten vaikka niskan suutelu.

Brito neuvoo ensin "herättelemään" partneria sormien avulla, varsinkin jos lusikka-asentoa harrastaa heti heräämisen jälkeen. Hän myös suosittelee lusikka-asentoon liukuvoidetta, sillä asennon läheisyyden takia se voi tuntua epämukavalta ilman sitä ja sen kanssa liikerataa on helpompi pitää yllä.

Brito vinkkaa, että lusikkaseksin aikana kannattaa hellästä puristaa partnerin lonkkaluuta, sillä siellä sijaitsee seksuaaliterapeutin mukaan erogeeninen alue, jonka stimuloiminen seksin aikana lisää nautinnon tunnetta.

Lusikka-asennossa ei juurikaan liikuta, mikä on juuri se seikka, joka tekee siitä monen mukaan tylsää. Brito kuitenkin kehottaa tässä tapauksessa olemaan kokeilunhaluinen jalkojen asentojen kanssa. Ottava osapuoli voi esimerkiksi nostaa jalkaansa kohti kattoa tai taivuttaa molempia jalkojaan taaksepäin.

Lusikka-asentoa voi myös vaihtelun vuoksi kokeilla kasvot vastakkain. Tässä tilanteessa miehen kannattaa penetraation jälkeen kietoa jalkansa naisen ympäri ja kokeilla hitaita ja pitkiä työntöjä.

Toinen variaatio asennosta Briton mukaan on "istuva lusikka" eli tässä tilanteessa antava osapuoli menee istumaan sängyn laidalle ja ottava osapuoli istuu sen jälkeen peniksen päälle selkä partneriin päin. Tämä asento Briton mukaan auttaa g-pisteen stimuloinnissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Uutta nautintoa seksiin: kaikki tietävät G-pisteen, mutta tiedätkö missä on naisen A-piste? – seksivalmentaja opastaa sen löytämiseen25.10.2018 04.15
Näitä seksiasentoja ja tapoja naiset salaa vihaavat – "En saa siitä yhtään mitään"14.6.2019 03.50
Kaikki tietävät seksiasennon 69, mutta tiedätkö millainen on 77? – Tuottaa naiselle syvempää nautintoa16.4.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat