Puheenaihe

Huippusuosittu koomikko sai tylyt potkut leffaroolista ja rasisimisyytökset päälle – taustalla vuonna 2007 otettu valokuva

Suosittu Stand up -koomikko Sarah Silverman on saanut potkut uudesta elokuvaroolistaan.

Koomikko kertoi Bill Simmonsin podcastissa, että hänen oli tarkoitus alkaa kuvata kohtauksiaan kun päivä ennen kuvausten aloittamista elokvuan tuottajat löysivät naisesta valokuvan vuodelta 2007. Valokuvassa Silvermanilla on niin sanottu blackface, eli hän on maalannut naamansa mustaksi esittäessään tummaihoista henkilöä.

Blackfacen käyttöä pidetään tänä päivänä yleisesti rasistisena.

Silverman kertoo ettei vastustellut erottamistaan eikä puolustele vanhaa sketsiään, jossa Blackface esiintyi. Hän toteaa, että tuolloin hän ajatteli taistelevansa rasismia vastaan rasismilla, mutta nykyään ei pidä sketsiä hyvänä.

Hän kuitenkin myös harmittelee nykypäivän kulttuuria, jossa vuosia vanhoja asioita kaivetaan esiin ja niiden perusteella ihmisiä erotetaan ja projekteja perutaan. Hän kutsuu tapaa "oikeudenmukaisuuspornoksi".

– Jos et ole samaa mieltä tai sanot tai tviittaat väärän asian, jokainen on valmis heittämään ensimmäisen kiven. Se on perversio. Ihmiset ovat, että katsokaa kuinka oikeudenmukainen minä olen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Sami Hedbergin kurkunleikkausele päätti Jukka Lindströmin katastrofikeikan – Noin viikon uutiset -koomikko poistui lavalta nöyränä miehenä23.7.2019 04.00
Sami Hedberg paljastaa hetken, jolloin tiesi tehneensä läpimurron – näin miehestä tuli Suomen menestynein koomikko11.2.2019 04.45
Miss Suomi -finalisti Jennan, 26, unelmalomalle järkyttävä päätös – tylyt potkut työpaikalta12.4.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat