Puheenaihe

IS: Aku Hirviniemen väitetään puhuneen peniksestään 17-vuotiaille tytöille – syyttäjältä karu väite

Arkistokuva.

Toni Tervo

Näyttelijä Aku Hirviniemen, 35, ahdistelusyytteistä käy ilmi uusia seikkoja syyttäjän hovioikeuteen jättämästä valituksesta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

IS:n mukaan Hirviniemi tapasi entuudestaan tuntemattomat, skoottereilla liikkeellä olleet 17-vuotiaat tytöt Riihimäen uimahallin parkkipaikalla yöllä viime kesäkuussa. Humalassa ollut Hirviniemi kutsui tytöt katsomaan lähistöllä ollutta kotiaan. Tyttöjen yhtenäisten kertomusten mukaan Hirviniemi kysyi ennen taloon sisälle menoa, jotta ”ovathan he 16-vuotiaita?”. Syyttäjän mukaan näin tapahtui useita kertoja, IS kertoo.

Tyttöjen kertomusten mukaan Hirviniemi olisi heti talon sisällä esitellyt saunaa, kosketellut tyttöjä ja kysynyt heitä saunomaan kahdesti. Tytöt kieltäytyivät. Kun tytöt päättivät lähteä talolta, Hirviniemen puhe muuttui syyttäjän mukaan seksuaalisävytteiseksi, IS kertoo.

– Asianomistajien yhteneväisten kertomusten mukaan Hirviniemi on loppuvaiheessa pitäessään kättä housuissaan kertonut asianomistajille ”yrittävänsä saada oman kullinsa jäykistymään”, syyttäjän valituksessa lukee IS:n mukaan.

Hirviniemi on kiistänyt ahdistelusyytteet. Asiaa käsitellään hovioikeudessa mahdollisesti jo syksyllä, IS kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aku Hirviniemen ahdistelusyytteissä uusi käänne – IL: Syyttäjä toteutti aikeensa1.8.2019 21.45
Sampo Kaulanen puolustaa Aku Hirviniemeä ahdistelusyytteiden keskellä – "Monesti eukkoporukat pyytäny selkää pesemään"14.11.2018 03.30
Yle: Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi Aku Hirviniemeä koskevat ahdistelusyytteet – näyttelijälle useiden tuhansien eurojen korvaukset10.6.2019 22.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat