Viihde

Suomalaisen NHL-tähden näyttävä tyttöystävä astui julkisuuteen – Kuva: vaaleahiuksinen ex-voimistelija Miia, 26, nähdään pian tv:ssä

Miia Säilä

Toni Tervo

Helsinkilänen Miia Säilä, 26, oli nuorena kovan valinnan edessä. Elääkö niin sanotusti tavallisen teinin arkea ystävien kanssa, vaiko omistaa elämänsä urheilulle?

Hän valitsi jälkimmäisen.

– Harrastin telinevoimistelua ja ei minulla ollut juuri mitään muuta elämää, kuin voimistelusalilla oleminen. Salilla oli omanlaisensa kuri ja se saattoi olla ankarakin, mutta pidin siitä lopulta.

– En koe luopuneeni mistään, vaan päinvastoin saaneeni telinevoimistelusta luonteenlujuutta ja tahdonvoimaa.

Aika teki tehtävänsä ja lopulta Säilä jätti kuitenkin telinevoimistelun. Vanhat vaistot eivät kuitenkaan kadonneet mihinkään.

– Ei se kilpailuvietti ja halu voittaa mihinkään hävinnyt. Kokeilin uran lopettamisen jälkeen muutamia lajeja, kuten fitnestä. Se oli aikamoista itsensä etsimisen aikaa. Pohdin paljon, että mitä minä olen, jos en ole urheilija. Oma minä piti etsiä uudestaan, hän kertoo.

– Nykyään valmennan itse telinevoimistelijoita ja sanotaan näin, että osaan itsekin sitä kuria pitää, nainen nauraa.

Säilä suoritti lopulta personal trainerin opinnot ja suunnitteli oman yrityksen perustamista. Elämä vei hänet kuitenkin Yhdysvaltoihin Texasiin poikaystävän mukana. Säilä seurustelee NHL:ssä Stanley Cupin voittaneen maalivahti Ville Husson kanssa.

– Kolme vuotta meni Teksasissa. Aluksi se oli melkoinen kulttuurishokki. Kaikki se small talk ja muut, jota suomalaiset eivät oikein osaa, hän muistelee.

Nyt Säilä on kuitenkin palannut Suomeen, sillä hän halusi panostaa enemmän omaan uraansa ja saada asiakkaita firmalleen. Siihen auttanee naisen esiintyminen tulevassa Duudsonien Päällikkö-tv-ohjelmassa, jossa hän on yksi kilpailijoista.

Päällikössä eri ikäiset ja taustaiset kilpailijat tavoittelevat päällikön titteliä suorittamalla erilaisia henkisesti ja fyysisesti rankkoja tehtäviä Duudsonien ranchilla. Vaikka Säilällä kilpailuviettiä ja tahdonlujuutta on, ohjelma yllätti hänetkin.

– En tiennyt yhtään mitä odottaa ja sanotaan näin, että heti ensimmäisessä tehtävässä otettiin kyllä luulot aika pahasti pois, hän nauraa.

– Olen jonkin verran seurannut Duudsonien tekemisiä, mutta en tiennyt heistä ihmisinä juuri mitään. Oli hienoa huomata kuinka lämpimiä ja sydämellisiä he olivat, Säilä hymyilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaismalli Jonnan, 19, tatuointi kääntää päät kadulla kesäisin – "se sopi juuri sinne ja kun kävelen shortsit jalassa..."3.4.2019 04.55
Veera, 20, julkaisee itsestään kuvia, jollaisia "fitnessnaisilta" ei olla totuttu näkemään – Kuva: myös naisen räväkkä pukeutuminen pääsee esille23.4.2019 04.55
Pian, 28, treenattu kroppa ihastutti tuomariston toisensa perään – hetki ennen viimeiseksi jäänyttä fitnesskilpailua hän tajusi jotain ja lopetti uransa22.3.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat