Puheenaihe

Nuorten suomalaisnaisten seksuaalinen vapautuminen on tosiasia – jopa 16 % vastasi seksikyselyssä tähän kyllä

Arkisto

Kiinnostus seksiin saman sukupuolen kanssa on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti nuorten suomalaisten keskuudessa. Etenkin naiset ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta kokeluihin seksin saralla

– Naisten seksuaalinen mielenkiinto tai seksuaalinen kiinnostus samaa sukupuolta kohtaan on yleistynyt huomattavasti, kun etenkin nuorten keskuudessa vallitseva asenneilmapiiri on vapautunut. Naiset ovat tässä asiassa miehiä seksuaalisesti vapaamielisempiä, ja seksuaalinen kiinnostus naisia kohtaan näyttää kuuluvan osaksi seksuaalisesti aktiivisten naisten kokeilunhalukkuutta. Kynnystä osoittaa kiinnostusta samaa sukupuolta kohtaan on osaltaan ollut madaltamassa myös internetin luomat mahdollisuudet keskustelulle sekä samanhenkisten ihmisten kohtaamisille, seksuaaliterapeutti  Annukka Lavikainen kertoo.

Pääasiassa eri sukupuolta olevan kumppanin kanssa seksiä harrastavien 18–24-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa vajaa neljännes (24 %) kertoo ehkä haluavansa kokeilla seksin harrastamista samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. Toiseksi eniten uteliaisuutta osoittavat 25–34-vuotiaat suomalaiset, joista 16 prosenttia kertoo olevansa ehkä kiinnostuneita seksistä samaa sukupuolta olevan kanssa.

– Nuorten ja vähän vanhempienkin naisten seksuaalinen kiinnostus muita naisia kohtaan kertoo halusta toteuttaa seksuaalisuuttaan aiempaa monipuolisemmin sekä toiveesta saada uusia kokemuksia seksielämältään, Lavikainen sanoo.

Tutkimukseen vastanneista naisista joka kymmenes on harrastanut seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa. Miehistä vastaava osuus on neljä prosenttia. Ikäryhmistä puolestaan suurin joukko on 35–44-vuotiaat: heistä yhdeksän prosenttia kertoo harrastaneensa seksiä samaa sukupuolta olevan kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Suomalaispariskunnan kiihkeä seksisessio mökillä sai nolon lopun – "piti keksiä hyvä selitys vanhemmilleni"6.9.2019 03.50
Paras seksiasento on nyt selvä – tässä asennossa suomalaiset saavat ylivoimaisesti eniten orgasmeja23.8.2019 03.50
Naisten uusi seksitemppu villitsee maailmalla – lupaa uskomatonta nautintoa sekä miehelle että naiselle sängyssä: näin se tehdään26.7.2019 03.50

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat