Puheenaihe

Luvattomat viininmaisteluillat päätyivät poliisin syyniin –  "Rikos on poikkeuksellinen"

Tutkinnanjohtajan mukaan tapus on poikkeuksellinen, eikä vastaavaa ole tullut vastaan lähiaikoina.

Jussi Vehkasalo

Yritys on järjestänyt yli kymmenen vuoden ajan viininmaistelutilaisuuksia ilman lainvoimaisia lupia.

Viininmaistelutilaisuuksia on järjestetty vuosittain alle kymmenen ja niihin on poliisin tietojen mukaan osallistunut noin 15 henkilöä. Tilaisuuksiin sisältyi viinien lisäksi kevyt ruokatarjoilu ja viiniaiheinen luento.

Yhtiön verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa mainostettiin viininmaistelutilaisuuksia, joiden hinnaksi ilmoitettiin 45–70 euroa. Osallistumismaksu maksettiin yhtiön tilille.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pekka Seppälä arvelee rikoshyödyn olleen kymmeniä tuhansia euroja.

− Rikoksen toiminnasta tekee se, että epäilyllä ei ollut lain vaatimia lupia tapahtumien järjestämiseen, Seppälä Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Helsingin poliisi tutki tapausta törkeänä alkoholirikoksena ja sen esitutkinta on nyt valmis.

Alkoholin myynti ja välittäminen korvausta vastaan vaatii aina lain mukaisen luvan. Jos suunnittelee alkoholin myymistä, luvat on hankittava ennen alkoholitarjoilun aloittamista. Alkoholitarjoiluun liittyviä lupia ohjaa ja valvoo Aluehallintovirasto.

Tapaus etenee syyteharkintaan. Teonkuvaukseltaan tutkittava rikos on poikkeuksellinen, eikä tutkinnanjohtajalla ole tiedossa vastaavanlaisia rikoksia lähiajoilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat