Puheenaihe

Pysäköntikiekon unohtaminen kävi kalliiksi – autoilija joutuu maksamaan ParkkiPatelle yli 3500 euroa

Autoilijalta jäi kiekko laittamatta.

Armi Suojanen/Arkisto

Autoilija joutuu maksamaan 50 euron pysäköinninvalvontamaksun sekä yli 3 500 euron oikeudenkäyntikulut korkoineen. Riidan ratkaisi lopulta Helsingin hovioikeus.

Autoilija oli ilmoittanut tyytymättömyytensä Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden toukokuussa antamaan tuomioon, jonka mukaan autoilijan oli maksettava valvontamaksu ja sitä perivän ParkkiPate Oy:n oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeus ei löytänyt perusteita jatkokäsittelyluvan myöntämiselle.

 

Kiista sai alkunsa keväällä 2016, kun autoilija oli jättänyt autonsa ParkkiPaten valvomalle pysäköintialueelle Järvenpäässä.

Alueella oli luvallista pysäköidä maksutta kahden tunnin ajan. Tuloaika piti osoittaa parkkikiekolla.

Autoilija ei ollut kiekkoa laittanut, minkä seurauksena pysäköinninvalvoja oli kirjoittanut hänelle virhemaksun.

 

Autoilijan mukaan hänen käyttämällään ajoväylällä ei ollut merkintää alueella olevista pysäköintirajoituksista. Pysäköintialueen laidassa olevien kiinteistöjen ovissa oli valvonnasta kertovat tarrat, mutta niitä hän ei huomannut, koska ei asioinut kiinteistössä.

Käräjäoikeudelle autoilija totesi, ettei hänellä olisi ollut mitään syytä olla käyttämättä pysäköintikiekkoa, jos vain olisi tiennyt kiekon käyttövelvoitteesta.

 

Käräjäoikeus perusteli valvontafirman eduksi tehtyä ratkaisua sillä, ettei autoilija pystynyt todistamaan, ettei alueen pysäköinnin rajoituksista kertova kyltti ollut paikoillaan.

ParkkiPate taas pystyi osoittamaan, että merkki on ollut paikoillaan ainakin helmikuussa 2016 ja kesällä 2016.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nainen haastoi ParkkiPaten ja hävisi raskaasti – pysäköinnistä 46 000 euron mätky6.10.2019 22.00
Sain ulkomailla parkkisakon, kannattaako se maksaa? – Asiantuntijalta neuvo etenkin vuokra-autoja käyttäville1.8.2018 05.00
Unto, 86, sai parkkisakon Turusta, vaika ei ole käynyt kaupungissa 40 vuoteen – Näin Q-park vastaa19.7.2019 04.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat