Viihde

Aku Hirviniemi julkaisi kuvan itsestään suosittuna Fingerpori-hahmona – alkoi saada yllättäviä ehdotuksia faneilta

Aku Hirviniemi

Toni Tervo

Näyttelijä Aku Hirviniemelle erilaisiin rooleihin eläytyminen on jo rutiinia. Mutta entä sitten, kun esikuva onkin sarjakuvahahmo?

Tämän kysymyksen äärelle Hirviniemi joutui valmistautuessaan rooliinsa Allan Kurmana uudessa Fingerpori-elokuvassa.

– Vuonna 2006 näyttelin teatterin lavalla B. Virtanen -sarjakuvaan perustuvassa esityksessä ja jouduin pohtimaan samaa asiaa. Miten saada hahmo tehtyä niin, että katsoja tunnistaa hahmon, mutta kuitenkin tuot siihen jotain omaa, näyttelijä pohtii.

Hirviniemi oli median mukana seuraamassa elokuvan lehdistönäytöstä ja vakuuttui näkemästään.

– Loistava maski ja lavastus auttoi pääsemään tunnelmaan. Itse näin nyt elokuvan ensimmäistä kertaa ja sen maailma kyllä tempaisi minut mukaansa.

Roolia varten Hirviniemi oli lihotuskuurilla ja kävi ohjaajan kanssa läpi suosikkihahmon vaiheita fingerpori-tuotannosta. Hän toivoo katsojien pitävän lopputuloksesta.

– Teimme hahmosta yhdessä useita versioita. Lopputuloksessa on mukana myös meikäläisen habitusta. Tuolla tavallahan minäkin aina liikun Riihimäen kaduilla, mies vitsailee.

– Kun julkaisin itsestäni kuvan Allan Kurmana poskipartoineen päivineen, tuli tosi paljon kommenttia, että näytän ihan X-menin Wolverinelta. Ehkä haen seuraavaksi siihen rooliin. Eikös Hugh Jackman ole jo vähän uransa iltapuolella, hän nauraa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

 

 

Vaikka Fingerpori on komedia, siinä käsitellään myös mustempia teemoja. Katsojalle vyörytetään elokuvan aikana vitsejä niin pedofiileistä kuin natseistakin.

– Onhan siinä mukana myös yksinäisyyttä ja runsasta alkoholinkäyttöä. Huumori voi olla välillä aika mustaakin, Hirviniemi myöntää.

Näyttelijä tunnustautuu kovaksi Pertti Jarlan sarjakuvien faniksi,

– Pidän kovasti verbaalisesta huumorista ja sanaleikeistä. Totta kai tätä elokuvaa varten tuli luettua paljon Fingerporia, mutta kyllä olen lukenut strippejä säännöllisesti ennen sitäkin.

Kysyttäessä mieheltä tämän omaa suosikki Fingerporia, hän miettii hetken.

– Kyllä se on se klassikko eli soitin sinulle kun tulit mieleen. Se oli ehkä ensimmäinen Fingerpori minkä luin, mutta se sai minut nauramaan ääneen.

Tällä hetkellä Hirviniemeä työllistää hänen hyvän ystävänsä Janne Katajan kanssa perustama Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy.

– Saimme nyt Keihäsmatkat-sarjan kuvattua ja se on parhaillaan leikattavana. Jännityksellä odotan mitä sieltä tulee.

– Toinen itselle tärkeä projekti on Kansallisteatterin lavalla nähtävä Kauppamatkustajan kuolema -näytelmä, jossa olen mukana. Se alkaa pyöriä marraskuussa ja sitä odotan paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Aku Hirviniemi poseerasi bikiniasuisten missien keskellä altaalla – "Tämä on kuin Temptation Island Suomi"13.9.2019 04.15
Fingerporista yllättävä paljastus: Oletko koskaan katsonut pientä tekstiä sarjakuvaruutujen välissä? – Pertti Jarla kertoo häntä nolottavan seikan31.5.2019 04.55
Ikea-kehyksistä viis – Fingerpori-strippi myytiin 230 eurolla10.3.2015 21.29

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat