Puheenaihe

"Totuus on, että valmistaminen Suomessa on kallista" – Finlayson ilmoitti missä Reinot ja Ainot jatkossa valmistetaan

Aino-tossut valmistetaan jatkossa Italiassa.

Juha Perämäki

Suomalaisten rakastamat sisäkengät Reinot ja Ainot valmistetaan jatkossa Italiassa, tiedottaa Finlayson. Se osti lähes 90-vuotiaiden tossujen valmistuksen keväällä konkurssin tehneeltä PK Kappi Oy:ltä.

Finlayson ilmoitti tuolloin motiivikseen "pelastaa kansalaisomaisuus". Yritys kertoi heti kauppojen yhteydessä, että tossuja ei tulla jatkossakaan valmistamaan Suomessa.

Nyt uusi valmistaja on löytynyt Italiasta.

– Tossut kokoaa jatkossa italialainen toisen polven perheyritys Calzaturificio Emanuela. Tossujen ulkomaalaisvahvistus ei sinänsä ole uutta. Pohjat tehtiin aiemmin Tshekissä ja ruutukangas Italiassa, Finlayson tiedottaa nettisivullaan.

– Totuus on, että valmistaminen Suomessa on kallista. Kun Reinot kuitenkin haluttiin säilyttää kansallisomaisuutena, ainoaksi mahdollisuudeksi jäi haeskella muita mahdollisuuksia.

Yrityksen mukaan tossujensuunnittelu, myynti, markkinointi ja tuotekehitys säilyvät edelleen Suomessa.

Uuden valmistajan käsissä tossut kootaan Finlaysonin mukaan lähempänä materiaalien alkulähdettä eli Italiaa ja lähialueita. Sieltä ne lähetetään rekalla Suomeen eikä logistiikkaketjussa yrityksen mukaan tapahdu olennaisia muutoksia.

Sen sijaan tossuihin on tulossa uusien muottien myötä pieniä muutoksia: jatkossa esimerkiksi kannan kevennyspala valmistetaan puristepahvin sijaan luonnonkorkista. Lestin muoto ja mitoitus pysyvät ennallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat