Viihde

Televisiossa kohauttanut Maajussi-Jouko päätyi "tossun alle" – näin mies kertoo suhteestaan Lotta-rakkaaseensa

Jouko Heino ja Lotta Borgenström ovat yhdessä. Jouko on tavannut jo Lotan aikuiset tyttäret, ja yhteinen tapaaminen Joukon aikuisten lasten kanssa on suunnitelmissa.

Ari Peltonen

Hyvinkääläiset Jouko Heino ja Lotta Borgenström istuvat maanantaina lounaspöydässä hieman väsyneinä, mutta helpottuneina. He ovat katsoneet edellisyönä yhdessä C Moresta Maajussille Morsian -tv-sarjan päätösjakson, joka nähtiin televisiossa maanantai-iltana.

– Olo on tosi helpottunut, kun ei tarvitse enää salailla, Lotta Borgenström sanoo Aamuposti-lehdelle.

MTV3-kanavalla on seurattu Heinon ja kolmen muun maajussin puolisonetsintää. Viikko sitten katsojille selvisi, että Lotta valloitti kytäjäläisen maatilan isännän sydämen.

Kyseinen jakso kuvattiin jo kesäkuun alussa, jonka jälkeen Heino ja Borgenström ovat tapailleet tiiviisti. Aikaa pari on viettänyt esimerkiksi luonnossa liikkuen, kokkaillen, marjastaen sekä kalastaen. Molemmat myöntävät suhteen syventyneen.

– Meillä synkkaa todella hyvin. On ollut todella hauskaa, Borgenström sanoo.

Eilisillan jaksoon saakka suhde on täytynyt pitää salassa niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin.

– Kerran törmäsimme vahingossa Hyvinkään Prismassa ja kerran Alkossa. Menimme toisiamme piiloon, ettemme paljastu, Heino nauraa Aamupostille.

Hyvinkään kaupungilla työskentelevä Lotta on asunut Hyvinkäällä vuodesta 1967. Heino ja Borgenström ovatkin huomanneet, että heillä on paljon yhteisiä tuttuja.

– Toisiimme emme ole koskaan ennen törmänneet. Näin Joukon kuvan ensimmäistä kertaa Aamupostissa.

Tutustumisen aikana molemmat ovat löytäneet toisistaan uusia piirteitä.

– Olen joutunut tossun alle. Usein Lotta kysyy, että lähdetäänkö vaikka sienestämään ja hän on menossa jo ennen kuin ehdin vastata, Heino naurahtaa.

– Jouko on tuollainen hölösuu, mikä ei kyllä esittelyvideosta paljastunut, Borgenström puolestaan nauraa.

Kun Lottaa alkaa kyllästyttää höpötys, pari lähtee marjametsälle – siellä Jouko ei ehdi keskittyä puhumiseen.

Pariskunta on harkinnut jo yhteenmuuttoa. Heino letkauttaa, että käynnissä on käänteinen harkinta-aika. Farmiviikosta tulee kuluneeksi puoli vuotta 6.12. Siihen mennessä Borgenström päättää, muutetaanko saman katon alle vai ei.

– Minulla on omakotitalo, joten muuttaminen ei ole ihan yksinkertaista, Borgenström tuumaa.

Ajatus asumisesta Kytäjällä maatilalla tuntuu kuitenkin haaveiden täyttymykseltä.

– Olen aina haaveillut paikasta maaseudulla, jossa on peltoa, rauhaa, eikä naapureita lähellä. Joukon paikka on juuri sellainen.

Tämän jutun julkaisi ensin Aamuposti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Maajussi-Jouko paljastaa Maajussille Morsian -ohjelman kulisseista: tunteikkat avautumiset syntyivät "piinapenkissä" – "Kun vain vastaukset näytettiin televisiossa...."6.11.2019 04.55
Maajussi-Jouko paljastaa miksi juuri Lotta päätyi miehen kainaloon Maajussille Morsian -ohjelmassa – suora vastaus Vappu Pimiän uteluun30.10.2019 04.45
Maajussi-Joukon vaatimus naiselleen sai tv-katsojat pöyristymään – oikoo nyt väärinkäsityksen4.9.2019 04.30

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat