Viihde

Ei masturbointia marraskuussa: miehet ympäri maailmaa osallistuvat nyt haasteeseen, josta toivotaan hurjia terveyshyötyjä – asiantuntijalla on huonoja uutisia

Arkistokuva

Sosiaalisessa mediassa on jo kolmatta vuotta peräkkäin käynnistynyt "No nut November" -niminen haaste.

Vapaasti käännettynä se tarkoittaa "ei laukeamista marraskuussa". Miehille suunnatun haasteen ideana on siis olla masturboimatta kokonaisen kuukauden ajan. Siihen on muun muassa kannustanut aikuisviihdetähti Johnny Sins, joka suuntasi haasteen kaikille Fortnite-peliä pelaaville.

Haasteeseen osallistuneet usein raportoivat edistyksestään sosiaalisessa mediassa ja monet hehkuttavat selibaatin vaikuttavan positiivisesti heidän vireystasoonsa sekä jaksamiseen. Monet myös sanovat, että he saavat yksinkertaisesti enemmän aikaan.

Reddit-keskustelufoorumilla aiheeseen liittyvässä alafoorumissa on satoja tuhansia jäseniä. Siellä miehet hehkuttavat muun muassa saaneensa pidättäytymisen jälkeen uusia ystäviä ja pääsevänsä helpommin treffeille.

– Muutuin treffeille pääsemättömästä luuserista aktiiviseksi treffailijaksi, eräs käyttäjä hehkuttaa.

Men's Health on kuitenkin kysynyt useilta asiantuntijoilta onko masturboinnin lopettamisesta oikeasti mitään erityistä hyötyä. Vastaus on tylyä kuultavaa.

– Ei ole mitään tieteellistä näyttöä, että siitä olisi mitään hyötyä. Itse asiassa tutkimukset näyttävät, että masturboimisella on enemmän terveyshyötyjä kuin pidättäytymisellä. Miesten säännölliset orgasmit on yhdistetty eturauhassyövän riskin vähentymiseen ja  pidempään elinikään, Kinsey Instituutin tutkija ja kirjailija Justin Lehmiller toteaa lehdelle.

Lääkärinä työskentelevä Christopher Carruba on lempeämi.

– Siemennesteen pakkautumiseen ei liity mitään ilmiselviä riskejä. Sen mahdolliset hyötyvaikutukset perustuvat kuitenkin lähes todennäköisesti placebo-vaikutukseen. Mutta jos koet siitä olevan hyötyä itsellesi, niin anna mennä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Mies, masturboitko jo liikaa? Näistä merkeistä tiedät – erityisesti kohta 2 kannattaa ottaa vakavasti15.8.2019 04.00
Krista masturboi joka päivä ennen töitä kuukauden ajan – yllättyi totaalisesti vaikutuksesta11.6.2019 03.50
Parempi erektio seksin aikana ilman lääkkeitä – mies, tiedäthän nämä kikat jo?6.11.2019 03.40

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat