Urheilu

Jukka Jalonen: MM-viirin nosto toi kylmiä väreitä – näin mestarivalmentaja analysoi Venäjä-pelin

Jukka Jalonen

Sirpa Repo / arkisto

Suomi aloitti jääkiekon Karjala-turnauksen voittamalla Venäjän 4–3. Suomen pelillinen esitys oli epätasainen ja Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen harmittelikin, etteivät kaikki päässeet kansainvälisen pelin edellyttämälle tasolle. 

– Vähän nihkeä peli oli. Osa pelasi todella hyvin, mutta oli ehkä vähän kahden kerroksen väkeä. Ei saatu ihan koko joukkueella huippusuoritusta aikaiseksi, Jalonen sanoi.

Jalonen muistuttaa, että tempo EHT-turnauksissa kovempi kuin Euroopassa seurajoukkuetasolla.

– Kyllä tässä kuitenkin eroa, miten KHL:ssä pelataan tai Liigassa pelataan suhteessa näihin peleihin. Tempo on kovempi ja siellä pitää olla koko ajan hereillä. Pienestä virheistä rangaistaan ja tulee heti tontteja. Kyllä meidän pitää laajemmalla rintamalla saada semmoinen kansainvälinen pelaaminen huipputasolle. Tänään se ei sitä ihan ollut.

Ylivoima oli Leijonilla kuitenkin hyvää. Kaksi maalia tuli ylivoimalla ja takamatkalta Suomi nousi voittoon.

– Onneksi löytyi tehokkuutta riittävästi. Yv oli kohdallaan silloin kun piti. Tultiin takaa rinnalle ja ohi. Se on aina hyvän joukkueen merkki, Jalonen sanoi.

Jalosen mukaan ylivoiman onnistuminen on seurausta onnistuneesta roolituksesta.

– Siinä on hyvät pelaajat ja kohtuuhyvät roolit saatu siihen pelaajille. Saadaan kiekkoa liikkeelle. Taitavia pelaajia, jotka pyrkii toteuttamaan niitä asioita, joita tällä tasolla hyviä alivoimia vastaan tehdään. Se oli varmaan meidän parasta antia tänään.

Jesse Puljujärvi palasi maajoukkueeseen kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen.

– Pulju pelasi ihan hyvin. Ei mitään moittimista hänen otteissaan. Totta kai siellä on pientä fiksaamista ja sopeutumista tähän meidän pelitapaan. Se on kuitenkin vähän erityyppinen kuin mitä Kärpillä on. Vähän hänen pitää liikeratojaan muuttaa, mutta ei mitään radikaalia tarvitse tehdä, Jalonen arvioi Puljujärven esitystä. 

Juhani Tyrväinen sai kovan tällin päähänsä.

– En nähnyt tarkemmin. Mutta tikkejä tuli lärviin ja päähän siinä tärähti. Varmaan tuomio oli oikein. Kuula oli varmaan kipeä, mutta ei valittanut. Pelasi ihan hyvin sen jälkeen. En usko, että mitään ongelmia on, Jalonen sanoi.

Ennen ottelua Leijonien maailmanmestaruusviiri nostettiin kattoon. 

– Kyllä siinä tuli kylmät väreet. Hieno video näytettiin ja viiri vielä kattoon. Mikäpä sen hienompaa. Olihan ihan huippufiilis kaikin puolin, kaksi aikuisten MM-kultaa valmentajana voittanut Jalonen totesi seremoniasta. 

Lauantaina Suomi kohtaa Tshekin. Jalonen vaatii pelaajiltaan parempaa esitystä.

– Kyllä me semmoista skarppaamista vähän tarvitaan. Ymmärrystä, mihin suuntaan kiekkoa kannattaa siirtää hyökkäysalueella. Puolustusvalmiuden pitää olla vähän parempi.
Jalonen myös muistutti, etteivät kaikki alisuoriutuneet Venäjä-ottelussa.

– Ei kaikkia koske. Osahan pelasi ihan huippulätkää kansainvälisellä tasolla, mutta kaikki eivät siihen vielä päässeet. Uskon, että viikonloppuna pääsevät. 

Teksti: Otto Palojärvi, Hartwall-areena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Puljujärvi teki raamikkaan paluun Leijoniin – ”Hyvä näin, voittomaali”8.11.2019 08.00
Kultaleijonien sankari maalasi kahdesti, kun Suomi kaatoi Venäjän – "Hyvä pelisilmä Jessellä siinä"8.11.2019 07.58

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Uusimmat

Luetuimmat