Viihde

Putous kokee kenties historiansa suurimman mullistuksen – ohjaajaja Niina Lahtinen kertoo nyt miksi jopa ikoniset siniset kauluspaidat saivat lähteä

Niina Lahtinen

Toni Tervo

Putous marssittaa jälleen alkuvuodesta joukon pelottomia näyttelijöitä luomaan sketsihahmoja ja hauskuuttamaan suomalaisia suoraan lähetykseen.

Vaikka asetelmassa on tuttua, niin moni asia on toisin. Lähtien vaikka siitä, että Putous-näyttelijöiden käyttämät ikoniset siniset kauluspaidat on korvattu rennommilla sinisillä college -paidoilla.

– Itse asiassa myös housut ja kengät on korvattu. Tuottajaksi tälle kaudelle tullut Essi Hellén on tuollainen muotitietoinen trendikäs hipsteri, joka laittoi vaatteita ja lavasteita uusiksi, kauden ohjaava Niina Lahtinen toteaa.

Uudistukset eivät ole pelkästään kosmeettisia. Viime kauden näyttelijäkaartista ainoastaan Christoffer Strandberg on pitänyt paikkansa.

Ernest Lawsonin, Mikko Penttilän ja kumppaneiden tilalle astelevat tällä kaudella Linnea Leino, Malla Malmivaara, Heikki Ranta, Antti Tuomas Heikkinen, Mikko Töyssy sekä paluun tekevä Pilvi Hämäläinen. Roope Salminen sentään jatkaa juontajana.

Lahtinen vihjaa, että uudistukset näkyvät myös ohjelman rakenteessa.

– Sisältöön tulee joitakin uudistuksia. Vanhoja klassikoita pysyy mukana, mutta niihinkin tulee uutta twistiä. Vauhtia, sykettä ja yllätyksiä tulee riittämään.

– Aloitamme treenit joulukuussa ja odotan niitä jo innolla.

Lahtinen on viime vuosina päässyt tekemään töitä elokuva- ja tv -alalla monipuolisesti.

– Rakastan sekä näyttelemistä että ohjaamista ja käsikirjoittamista. Näyttelijänä saa keskittyä enemmän itseensä ja omaan suoritukseensa, kun taas ohjaajana vastuuta koko projektista on enemmän. Eniten valtaa projektiin käyttää kuitenkin käsikirjoittaja.

Lahtisen rakas harrastus täyttää myös 10 vuotta.

– Meillä on oma improryhmä, jonka kanssa olemme nämä vuodet tehneet ja keikkaileet. Rakastan improa, vaikka se onkin välillä vähän hasardi laji, Lahtinen nauraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Putous-tähti Christoffer Strandbergin Nöpö Felix -hahmo nousi jättisuosioon – yksi asia sketsihahmon hehkutuksessa ihmetytti miestä itseäänkin11.11.2019 04.55
Roope Salminen jättää Putouksen? Juontaja kommentoi hämmästystä herättänyttä kommenttiaan7.11.2019 04.00
Näin Roope Salminen junaili ystävänsä Ernest Lawsonin mukaan Putoukseen – kanavapomot suostuivat tähden ovelaan vaatimukseen3.1.2019 04.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Uusimmat

Luetuimmat