Österman: Oodi suomenruotsalaisille sekopäille

Stefan Lindfors oli Ylen toimittajan Bettina Sågbomin studiovieras lauantaina 18. huhtikuuta 2015.

Kuvakaappaus Ylen Efter nio Bettinan seurassa -ohjelmasta.

Suomenruotsalainen Stefan Lindfors on tehnyt komean uran muotoilijana kulkemalla omia teitään.

Kuvakaappaus Ylen Efter nio Bettinan seurassa -ohjelmasta.

<p><span lang="">BLOGI Millaista on olla suomenruotsalainen? Mitä on suomenruotsalaisuus? Näitä kysymyksiä pohtii Iltamakasiinin musiikki- ja viihdetoimittaja Nalle Österman katsottuaan Ylen Bettina Sågbomin työtä eilen televisiossa palkitun suomenruotsalaisen muotoilijan Stefan Lindforsin haastattelijana.</span></p>

Eilen tapahtui jotakin mielenkiintoista. Aiemmin päivällä olin kirjoittanut blogitekstin tänne Iltamakasiiniin otsikolla "Sekopäisyys pelastaa Suomen".

Tekstin valmistuttua olin ehtinyt ottaa pienet tirsat, kunnes istahdin olohuoneemme sohvalle. Rakas koiramme Salla kyöhnäsi sohvalle viereen rapsuteltavaksi.

Ylellä oli alkamassa suomenruotsalaisen televisiotoimittajan Bettina Sågbomin juontama keskusteluohjelma Efter nio Bettinan seurassa.

Hohhoijaa, ajattelin.

Tuntia myöhemmin olin muuttunut mies.

Eilisiltaiseen jaksoon Sågbom oli kutsunut vieraakseen arvostetun suomenruotsalaisen graafisen suunnittelijan, muotoilijan ja sisustusarkkitehdin Stefan Lindforsin.

Siellä Helsingissä ne istuivat ruudussa, suomenruotsalainen mies ja suomenruotsalainen nainen.

Täällä Turussa ne istuivat sohvalla, suomenruotsalainen mies ja savolainen nainen.

Itselleni suomenruotsalaisuus on näyttänyt aina liian konservatiiviselta ja turhan pieneltä ankkalammikolta omaan makuuni.

Liian sisäsiittoiselta.

Internetin vapaa tietosanakirja Wikipedia kertoo, että koko Suomen väestöstä oli vuoden 2013 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 290 910 henkeä. Tämä vastaa 5,3 % kaikista Suomen asukkaista.

Sille parikymppiselle suomenruotsalaiselle kontulalaiselle Nalle Östermanille Sågbom ja Lindfors näyttäytyivät ylimielisinä ja ylväinä todisteina kaikesta siitä suomenruotsalaisesta itseriittoisuudesta ja omahyväisyydestä – miksi aikoinaan nuo ympyrät hylkäsin.

Niihin aikoihin pidin Sågbomia Suomen vastenmielisimpänä televisiotoimittajana. Lindfors taas on aina vaikuttanut vähän spedeltä jätkältä.

Elämä kuljetti eri suuntiin, jokainen puuhasi omiaan ja erilaisia lopputuloksia syntyi.

Lindfors päätyi tekemään arvokasta designiä muun muassa Iittalalle, Marimekolle ja Ville Valon Him-yhtyeelle, Sågbom teki puolestaan näyttävän tv-uran rohkeana haastattelijana – ja sai tappouhkauksia.

Heidän urotöittensä rinnalla oma rimpuiluni oli säälittävää räpistelyä.

Merkkejä jostakin muutoksesta oli havaittavissa jo viime vuonna, kun satuin näkemään Sågbomin tekemän televisiohaastattelun ruotsalaisen Nordman-yhtyeen solistista Håkan Hemlinistä sekä hänen elämäkertansa kirjoittaneesta Anders Tengneristä.

Kuka meistä oli muuttunut enemmän, Sågbom vai minä – sillä yhtäkkiä Sågbomista oli Hemlinin edessä kuoriutunut jumalainen haastattelija, jonka olemuksesta olivat vuosien mittaan karsiutuneet ne kaikki maneerit, joita itse olin pitänyt kaikessa suomenruotsalaisuudessa aikoinaan niin vastenmielisenä.

Sanotaan, että ihmisen solukko muuttuu lähes kokonaan seitsemän vuoden välein. Kolme ihmiselämää siihen näemmä menikin, että osaisin nautiskella Sågbomin ammattitaidosta omalla kotisohvallani.

Puhumattakaan studiovieraista, Lindfors tietysti etunenässä.

Kun Sågbom lataa Lindforsin rinnalle ohjelmavieraiksi muun muassa Lindforsin vanhemmat ja toisen ex-vaimon, niin silloin huomaa katsovansa todella kovan luokan kotimaista televisioviihdettä, joka väkevyydessään on niin kansallista klassikkokamaa kuin kansainvälistä kärkitasoa.

Tunti Bettinan ja Steffen seurassa sujuu kuin siivillä.

Ehkä jos oikein pinnistelen, saatan jonakin päivänä pystyä itsekin yhtä komeisiin urotöihin kuin Bettina Sågbom ja Stefan Lindfors.

Eihän siinä muuta häviä kuin aikaa. Ja aikaahan meillä on koko loppuelämä.

Ehkä pitäisi sittenkin pyrkiä vain olemaan paras versio itsestään aina kun voi.

"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus", kuten suomalainen kansallissankari Matti Nykänen lausuisi.

"Varje chans är en möjlighet", kuten tuo klassinen nykäismi suomeksi kääntyisi.

Meillä suomenruotsalaisilla on se mukava etu kielitaidosta, että voimme seurata sujuvasti mitä esimerkiksi ruotsalaisessa mediassa tapahtuu. Myös kielten oppimisen, kuten englannin ja saksan, sanotaan olevan helpompaa tästä germaanisesta kieliperimästä johtuen.

Sågbomin ja Lindforsin töistä näkee heidän suomenruotsalaisen hulluden. Yritetään viedä hommia vähän pidemmälle ja tehdä jutut vähän paremmin. Man ska försöka göra allt lite bättre.

TaI kuten Lindfors sanoi, hänenkin tulevaisuuden suunnan muokkasi kohtalo.

Kun suomalaiset lamppuvalmistajat olivat ensin tylysti hylänneet esteetikon suureelliset ideat liian mahdottomina ja hulluina toteuttaa, sattui erään kansainvälisen valaisinjätin pääsuunnittelija törmäämään Lindforsin loihtiman Scaragoo-lampun prototyyppiin 1988 joillakin kekkereillä. Seuraavaksi lamppu olikin sitten jo massatuotannossa.

Sattumaako?

Kyllähän suomenruotsalainen hulluus on tuottanut melkoisen määrän erilaisia hahmoja tähänkin maahan, Mannerheimista Sibeliukseen, Linus Torvaldsista Hjallis Harkimoon, Björn Wahlroosista Claes Anderssoniin, Tove Janssonista Linda Lampeniukseen.

Ja muutaman muun.

Itselleni suomenruotsalaisuus on antanut tietynlaisen kevytmielisyyden elämään ja työhön. Kaikkea ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti.

Eilen ymmärsin, kuinka tuollainen suureleisyys, huolettomuus ja dramaaattisuus saattaa herättää ihmisissä käsityksen suomenruotsalaisista kermaperseistä ja "bättre folkista".

Tosin eivät ne Lindforsin ja Sågbominkaan saavutukset ole tulleet ilman rohkeita töitä ja suuria uhrauksia. Eräiden mielestä pitäisi vain pysyä ruodussa ja kulkea kultaista keskitietä.

Jos erotut massasta, sinut huomataan.

Eikä se huomio ole silloin yksinomaan positiivista, kuten Sågbom, Lindfors ja Österman ovat oppineet.

Suomenruotsalaisuus on kuitenkin antanut myös mahdollisuuden peilata Ruotsin mediaa ja kulttuuri-ilmapiiriä Suomeen ja suomalaiseen viihdejournalismiin.

Jos joku yrittäisi esimerkiksi saada tässä maassa julkaistuksi Him-yhtyeen laulusolistin ja lauluntekijän Ville Valon antamat avomieliset tilitykset ruotsalaisen Close-Up -lehden Martin Carlssonille, ei niitä tässä maassa uskallettaisi julkaista – paitsi ehkä rankasti editoituina. Tai sitten Valo ei moisia uskaltaisi suomalaiselle journalistille edes kertoa.

Ruotsalaiselle journalistille voi.

Suomenruotsalainen lukija tai viihdetoimittaja voi lukea nuo jutut sitten ruotsinkielisestä lehdestä.

Litet mera. Litet längre. Litet bättre.

– Olen ainakin ylpeä siitä, etten tee sellaista, mitä on jo tehty, Lindfors toteaa Sågbomille.

Rauhallisesti. Analyyttisesti. Itsevarmasti. Itsekriittisesti. Rohkeasti. Aidosti. Vilpittömästi.

Ja juuri sillä nimenomaisella hetkellä minä ymmärrän täydellisesti suomenruotsalaisuuden merkityksen kaikille meille suomalaisille.

Myös ilman suomenruotsalaisia sekopäitään Suomi olisi paljon ankeampi ja harmaampi maa elää.

Kommentit

Monta kertaa jutussa mainittiin suomenruotsalainen? En tosiaan tunne yhtään suomenruotsalaista, tunnen kyllä suomalaisia jotka puhuu äidinkielenään ruotsia. Sitten vielä ihan vaan lisätäkseni rkp, haloo ruotsalainen kansanpuolue(lue .kielipuolue)

heijaa