Puheenaihe

Tämän seksin suosio kiihtyy vauhdilla Suomessa – "Innokkaimpia ovat 18–24-vuotiaat"

Kuvituskuva.

Päivi Tuovinen

Yhä useampi suomalainen harrastaa sooloseksiä vähintään kerran viikossa, selviää seksivälineitä myyvän Kaalimato.comin tekemästä kyselystä.

Kerran viikossa suomalaisista masturboi nyt 41 prosenttia, kun vuotta aiemmin luku oli 35.

– Suomalaiset ovat intoutuneet tänä vuonna itsetyydytyksestä yhä enemmän. Sooloseksiin ryhdytään etenkin iltaisin rentoutumismielessä, tiedotteessa kerrotaan.

Innokkaimpia ovat 18–24-vuotiaat suomalaiset. Heistä lähes puolet tyydyttää itseään useamman kerran viikossa.

– Itsetyydytys on osa aktiivista seksielämää. Joillekin se on tapa kompensoida yhdyntöjä, ja osalle taas tapa tuottaa seksuaalista nautintoa itselleen yhdyntöjen ohella, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Miehet ovat huomattavasti naisia aktiivisempia tyydyttämään itseään, sillä miehistä yli puolet (55 %) masturboi vähintään kerran viikossa, kun taas naisista näin toimii 27 prosenttia.

– Miesten seksuaalisuus on ollut huomattavasti pidempään hyväksyttyä ja se näkyy vielä tänäkin päivänä asenteissa, kasvatuksessa ja toiminnassa. Miehet aloittavat yleensä naisia nuorempana itsetyydytyksen ja he kokevat keskimäärin naisia enemmän seksuaalista halua, Lavikainen taustoittaa.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (9)

Kommentit

Noh... naisilla ei ole

Noh... naisilla ei ole kasseja joita on pakko tyhjentää välillä.

Nainen kun hankkii didldot ja

Nainen kun hankkii didldot ja muut lelut tyydyttää hän vain tarpeitaa. Mies kun näpittellöö on onneton surkimus, saati jos hankkis jonkun teko..

Heinäkuu ja pulaa

Heinäkuu ja pulaa uutisaiheista? Ei tämän lehden teema.

Voi aikoja voi tapoja! Ei

Voi aikoja voi tapoja! Ei sooloseksillä lapsia tule! Ja haastateltu on kaupallinen yrittäjä, joka elääkseen myy vaikka millaista hilavitkutinta seksileikkeihin. Sitten huomataan, että mitä sillä puolisolla tekee kun hommat hoituu kaalimadon kautta.

No kun kaikki nykynaiset ovat

No kun kaikki nykynaiset ovat jotain kaljupäisiä feministeja unisex räteissä jotka luulevat olevansa jotain muunsukupuolisia, niin vaikka haluaisit, ei vaan nouse.

Kuinka tämän saisi opetettua

Kuinka tämän saisi opetettua esim. afrikkalaisille jotka lisääntyvät kuin kanit? Maailma pelastuu kun runkkaus lisääntyy. Väestönkasvua ei ole mahdotonta lopettaa, se vaatii vain ohjausta oikeaan suuntaan. Suomi voi hyvin toimia esimerkkinä kehitysmaille. Olemme esikuvia lähes kaikkialla missä vain apua tarvitaan. Kehitysavuksi ehdotan seksileluja kaiken maailman hömpän tilalle, työllisyys lisääntyisi kotimaassa maailman suurimman tehtaan siivellä.

Kuinka tämän saisi opetettua

Kuinka tämän saisi opetettua esim. afrikkalaisille jotka lisääntyvät kuin kanit? Maailma pelastuu kun runkkaus lisääntyy. Väestönkasvua ei ole mahdotonta lopettaa, se vaatii vain ohjausta oikeaan suuntaan. Suomi voi hyvin toimia esimerkkinä kehitysmaille. Olemme esikuvia lähes kaikkialla missä vain apua tarvitaan. Kehitysavuksi ehdotan seksileluja kaiken maailman hömpän tilalle, työllisyys lisääntyisi kotimaassa maailman suurimman tehtaan siivellä.

Mikäs siinä. Teen sitä joka

Mikäs siinä. Teen sitä joka päivä, ihan vain harrastus mielessä.

Ihan mielenkiinnosta: mikä

Ihan mielenkiinnosta: mikä harrastus sinulla on mielessä masturboidessasi, ehkä harrastusmielessä?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Uusimmat

Luetuimmat